Ensin työ, sitten huvi?

Työn merkityksellisyys on varmasti hyvä ajatus. Mutta sitä tuskin voi saavuttaa ilman elämän merkityksellisyyttä? Nyt tuntuu olevan vallalla ajatus, että "ensin työ, sitten huvi". Elämästä nauttiminen on siis ansaittava, huvi tulee sitten joskus... ilmeisesti eläkkeellä?

Mutta osaammeko nauttia siitäkään, onko silloinkin vielä jotain tekemättä?

Me olemme hajottaneet elämämme osiin, ihan kuin elämä olisi kone. Sitten yritämme kiillottaa palasen kerrallaan kiiltäväksi, koota koneen uudelleen entistä ehyempänä, tullaksemme jälleen kokonaisiksi. Mutta me olemme pysähtyneet työ-nimiseen palaseen, sitä ei saa millään puhtaaksi... miksi ylipäätään aloitimme siitä palasesta?

Kaikilla on kiire, työkomponenttia pitää kiillottaa yötä päivää.

Vai onko todella? Entä jos meistä vain tuntuu siltä? Mikä meidät pistää juoksemaan? Tarkkaile ympäristöäsi, vilkaise peiliin. Mikä selittää tämän kaikkialla läsnä olevan, silmiinpistävän touhukkuuden?

Jossain mielen reunalla kuiskaa pieni ääni, että ”oletko varma, oletko aivan varma? Pitäisikö hidastaa…”. Kuuletko sinä sen äänen, kaiken meuhkaamisen keskellä?

Oletko muuten huomannut, että kauppakeskuksissa on nykyisin hiljentymishuoneita ja retriitit ovat taas muotia? Edellisen kerran Euroopassa tapahtui retriittibuumi 1500-luvulla, uskonpuhdistuksen aikaan, kun siirtymä kohti renessanssia ja uutta maailmankuvaa teki tuloaan. Sitä ennen buumi sijoittui 300-400 -luvulle, Rooman valtakunnan hajoamisen aikaan.

Jotain on tapahtumassa?

Olemme eksyneet suolle, on vaikea löytää varmaa pohjaa jaloille. Kun jalkansa yhdelle mättäälle asettaa, alkaa se heti vajota. Ei kun liikkeelle, suolla on sentään helpompi kävellä kuin Genetsaretin järvellä. Suolla on pysyttävä liikkeessä, mutta olemme unohtaneet yhden viisauden: suolla ei saa juosta. Suo imaisee ne, jotka seisovat paikallaan tai juoksevat.

Mutta missä se suo on? Meidän mielessämme, ei missään muualla.

- Oiva

Ollako vai eikö olla, kas siinä pulma?

Hallinta vs. virtaus, kovat jutut vs. pehmojutut, manageerausta vai liidershippiä?

"Jos sä haluut saada, on pakko antaa..."

Joskus vastakkaiselta näyttävät asiat ovat toistensa peilikuvia; ilmiöitä jotka ovat toistensa edellytyksiä ja joiden arviointi on kiinni pelkästään arvioijan sijainnista suhteessa arvioitavaan.

Ellei ole virtausta, ei ole hallittavaakaan. Veneen ohjaaminen on vaikeinta kaikkein pienimmässä vauhdissa ja jossain vaiheessa ohjattavuus katoaa kokonaan.

Keskustelin johtamisesta kollegani kanssa, joka ihmetteli amerikkalaisten yritysten menestymistä Paras työpaikka-kilpailussa. Kyseisessä kisassa arvioinnin suorittavat pääosin yrityksen työntekijät. On paitsi houkuttelevaa myös riskaabelia lähteä yleistämään asioita puoleen tai toiseen, mutta oma mielikuvani on, että näissä yrityksissä lähtökohtana on ensin virtauksen luominen ja vasta sitten sen hallinta. Jos pitkäjänteinen tuloksenteko on intohimo, ei kustannusten hallinta voi olla lähtökohtana eikä ainakaan lopullisena kilpailukeinona.

Työn kokeminen merkitykselliseksi syntyy tuloksellisesta kokonaisuudesta. Toiminnan tulee olla kannattavaa, asiakkaan on saatava vastinetta rahoilleen ja henkilöstön on kyettävä arvostamaan työtään ja toisiaan ihmisinä. Tähän suuntaan todistaa myös Seppo Matikainen (WM-Data) artikkelissa, jonka sain tänään Oivalta.

Tuskin kukaan haluaa työskennellä yrityksessä, jossa ihmiset kokevat ettei heitä arvosteta. Huono asiakaspalaute on niinikään myrkkyä työssä viihtymiselle. Automaattisesti ne eivät tuota yrityksen kannattavuutta, mutta todennäköisyys varmasti kasvaa. Matikainen puhuu ryöstöviljelystä, joka tarkoittaa jonkun näistä kolmesta tekijöistä unohtamista. On suorastaan erikoista, että joissain yhteyksissä työntekijän ja yrityksen menestymisen koetaan olevan lähtökohtaisesti ristiriidassa.

Uskon, että haasteellisetkin tavoitteet ovat motivoivia, mikäli ihminen kokee aidosti saavansa tukea onnistumiselleen ja jos tavoiteasetannassa on huomioitu kannattavuus, asiakaslisäarvon tuottaminen ja henkilöstön kunnioittava kohtelu.

On tuettava oivallusta ja uskallusta, samaan aikaan ja samassa henkilössä :o)

-Usko-