Toisen housuissa . . . Tyyni tiedostaminen osa 3

Tämä näyttäisi olevan Tahlanin kirjoituksen helpoin osa. Kaikkihan tiedämme, mitä empatia on? Mutta tässäpä ei olekaan kyse empatiasta. Oikeasti tässä puhutaan taas kerran aika epämuodikkaasta aiheesta; riippuvuudesta toisiin ihmisiin ja omien tuntemusten kyseenalaistamisesta

Learning to be the other
We are so centered on what we feel is the best attitude that we forget sometimes of great importance; in order to reach our objectives we need other people. 
So it is necessary not only to observe the world but also to imagine ourselves in the skin of others and to know how to follow their thoughts. 
This holds true for both love and war.

Meillähän jo lapsesta alkaen kasvatetaan itsenäisiksi ihmisiksi. Se on länsimaisen lastenkasvatuksen ideaali; itsenäinen riippumaton ihminen, joka kulkee omia polkujaan. Kuulostaa ensikuulemalla hyvältä ja luonnolliselta asialta. Mutta jokusen tuhatta vuotta kypsemmässä sivilisaatiossa lapsia on kasvatettu osaksi yhteisöä. Esimerkiksi kiinalaisessa kulttuurissa se on suht pitkään ollut näin. Tosin täällä meidän euroopassakin hiili- ja teräsunioni perustettiin jotta euroopan maat olisivat riippuvaisempia toisistaan eivätkä kävisi toistensa kimppuun.

"We are so centered on what we feel..." on ollut ajankuvamme mantra. Minun tuntemukseni, minun tarpeeni, minun elämäni, minun maailmani. Tunnustan, olen itsekin tässä ajoittain ja ennustan että se jatkuu... Korostan kuitenkin, että kun puhun sisäisen voiman tunteesta tarkoitan sillä tunnetta, joka on itseäni isompi. Se ei ole "minä tahdon" - tunne vaan "tämä palvelee isompaa tarkoitusta" -tunne. Kun "minä" on enemmän kuin yhden henkilön tarina sekä sen elämänmittaiset ilot ja pettymykset, niin silloin voi myös helpommin ymmärtää olevansa osa yhteisöä ja ihmisjoukkoa, joka tarvitsee toisiansa.

"...to know how to follow their thoughts." liittyy oikeastaan edelliseen. Luulen, että kun tiedän mitä toinen ajattelee tai mitä hän juuri nyt tarvitsee maailmalta ja minulta, olen auttamatta hakoteillä. Minun mieleni, joka tietää toisten parhaat, ei ole mikään empaatikko. Se on viritetty selviytymään ja sen tehtävä ei ole ajatella toisia vaan minua. Mutta "follow their thoughts" kytkee ajatukset isompaan kontekstiin.

Lähtökohtahan on että ymmärrän ensinnäkin olevani osa toisistaan riippuvaista joukkoa ja sitten yritän oikeasti seurata ja ymmärtää lähelläni olevien ihmisten tarpeita ja ajatuksia. Heidän maailmastaan ja näkökulmistaan käsin. Ei ihan helppo temppu...

 Kritisoin lainaamaani tekstiä, sillä minusta on viisaampaa harjoittaa sydämen viisautta kuin analyyttis-loogista järkeilyä. Vaikka mistäpä minä tiedän, mitä Coelho tarkoittaa sanalla knowing, tai mistä alkuperäisestä termistä se on käännös?

Ja ilman muuta "Tämä pätee niin sodassa kuin rakkaudessakin."

Jukka

PS Muuten. Lainaan tässä lopuksi vielä Eckhart Tollea, joka sanoo "The other, what a dreadful word!"
PS2 Kiitos Grace lainasta!

Sydän paikallaan . . . Tyyni tiedostaminen osa 2

Kiitos palautteesta. Osa lukijoista on ollut hämillään tyylinvaihdoksesta, mutta henkilökohtainen mentorini on kannustanut minua tekemään rytminvaihdoksia. Olen kokeillut niitä eri tilanteissa ja tykästynyt. Suosittelen!

Letting the heart be present

Whoever trusts in his power of seduction, 

capacity to say things at the right time, 

and proper use of the body, 

is deaf to "the voice of the heart". 

This can only be heard when we are in perfect tune 

with the world around us, 

never when we are the center of the universe. 

This holds true for both love and war. Warrior of light

Tämä on yksi hienoimpia tekstejä mitä tiedän...  se on moniselitteinen kuin runo, paradoksinen kuin zen arvoitus ja samalla niin tosi oman kokemukseni mukaan. Olen oppinut sen kantapään kautta.

Itseluottamus on yksi kulttuurimme harhoista. Tavoittelemme varmuutta esiintymisessä,  asiantuntijuudessa ja erityisesti varmuutta oikeassa olemisessa. On hienoa, kun osaa jonkun asian niin hyvin, että mitä tahansa siitä kysytäänkin, tiedän kyllä vastauksen. On se hienoa että voin luottaa pärjääväni omilla voimillani!

Vaan samalla kuitenkin aika surullista... Teen itse työtä, jossa tehtäväni on tietää ja esittää asioita, saada toisia työskentelemään yhteisten tavoitteiden eteen ja löytämään ratkaisuja heidän ongelmiinsa. Olen käytännössä kokenut, miten varmuuteni siitä miten asioiden pitäisi ryhmässä toimia johtaa täydelliseen kaaokseen ja tavoitteen hukkaamiseen.

Ja sama toisin päin, kun pidättäydyn tietämästä liikaa, kuuntelen sydäntäni ja autan ihmisiä tilanneherkästi etenemään heidän kannaltaan oikeaa polkua ja oikealla tavalla, tilanteet ovat hauskoja ja äärimmäisen tuloksellisia. Varsinkin jos muutkin ovat avoimin sydämin paikalla...

Milloin sitten olen virittynyt maailman taajuudelle? Silloin, kun elän ja hengitän sen mukana, ilman omaa pakottavaa agendaa, ilman yhtä valittua polkua tavoiteltavaan tilaan. Silloin, kun valintani ja tahtoni kunnioittavat sitä mitä on muissa ihmisissä ja muussa maailmassa, asiat tapahtuvat luontevassa järjestyksessä ja johtavat hyviin lopputuloksiin.

Sanomattakin on selvää, että se mikä pätee työryhmissä toimii myös ihmissuhteissa =)