Mie ja miun ego - ajatuksia masokismista

Aina silloin tällöin löytää itsensä tilanteesta, jossa ei ole mitään järkeä.

Jos mukana sattuu olemaan taskupeili, se kannattaa kaivaa esiin ja käynnistää konsultaatio itsensä kanssa.

Itse käytän usein avauksena klassista:
"WTF?"
Eli  "miten kummassa tähänkin taas tultiin"?

En tiedä teistä, mutta minä olen hölmöimpinä hetkinäni joutunut tunnustamaan masokistin piirteitä itsestäni. Olen toiminut toistuvasti ja säännöllisesti tavalla, joka aiheuttaa pelkkää ahdistusta ja pahaa mieltä itsessäni ja lähimmissäni.

Kirkkaimpina hetkinäni taas olen päätellyt olevani suorastaan addiktoitunut kipuun, jonka murheilu ja päätön käyttäytyminen tuottaa. Ihan kuin tämän rauhallisen ja järkevän pinnan alla olisi joku toinen, joka elää draamasta ja tuskasta.

Hölmöilyyn tuntuisi olevan vain yksi lääke. Läsnäolo.

Eilisen pettymysten ja huomisen pelkojen taukoamaton toistaminen mantran lailla nostaa hien pintaan, saa sykkeen kohoamaan ja vatsan kouristelemaan. Kaikki tämä häviää,  kun keskittyy meneillään olevaan hetkeen ja hyväksyy tunnelmansa. Katselee sitä ulkopuolisen silmin.
Tarkentavaksi kysymykseksi sopii (konsultaatio siis jatkuu edelleen) "Mitä pelottavaa tai pahaa tapahtuu juuri tällä hetkellä?" Jos vastaus on "ei mitään" olet selvästi voiton puolella. Kunhan et päästä sitä jatkokommenttia "...mutta...." ilmoille.

Jos tätä addiktoivaa masokismia haluaa tutkia enemmän, kannattaa hakeutua parisuhteeseen ja jatkaa sitä riittävän pitkään. Se on ehkä varmin tapa saada eilinen & huominen valokeilaan ja jatkuva egojen keskustelu käyntiin.

"What a wonderfull learning opportunity!" 

sanoi uusseelantilainen ystäväni Chris kertoessani konfliktista, 

johon olin aivan ilman omaa syytäni joutunut. =)

Itsensä toteuttaminen ja elinehto

Meno ja arvot maailmassa ovat nyt sellaisia, että on tärkeää olla oma itsensä. Se pitää löytää, sitä pitää kuunnella, sille pitää löytää aikaa ja sen kehittyminen on mitä tärkein asia.

Näinhän se on. Semmoista on aikamme viisaus.

Vaikka tuleminen siksi mitä on onkin aika vanha keksintö, pitää jokaisen sukupolven varmaankin keksiä tärkeät asiat ihan itsekseen. Oman kantapään kautta.

Ja kukas sitä kiistämään, on vaikeaa ymmärtää ja rakastaa muita, ellei tee sitä ensin itselleen. Olen ihan samaa mieltä ja työstän sitä itsekin.

Ja kumminkin... nimitän mieluimmin viisaudeksi sellaista näkemystä, joka ei tarraudu liian helppoihin ja yleistettäviin totuuksiin. "Minun kasvuni" -projektien lisäksi olisi kiva kuulla myös "Minun vastuuni" -vuodatuksista. Samalla innostuksella ja intensiteetillä.

Ihmisenä olemisen pointti on mielestäni olla tietoinen omasta itsestään ja tehtävästään suhteessa muihin ihmisiin. Ihan sellaisiin itselle vieraisiin ihmisiinkin (ja sivumennen sanoen, koko luomakuntaan). "Mikä mun juttuni on ihmisenä ja toisille ihmisille?"

Arvostan rohkeutta ja vastuunottoa omasta elämästä. Vielä enemmän arvostan kuitenkin sellaista rohkeutta, jossa yksityinen yhdistyy kanssaihmisiin ja yhteisöön.

Tommyllä on tähänkin hyvä prinsiippi:

Elinehto

Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto,
elinehto:
Värisevää sielua
ei saa tallata

- Tommy Tabermann
Intohimon panttivanki, 1980