Jos joudut umpikujaan...

Olemme kääntymässä nykyisen (työ)elämänmenon voivottelusta kohti muutosta, kohti jotain HYVÄä - Hitaampaa, Yksinkertaisempaa, VÄhemmän uuvuttavaa meininkiä.

Edellinen lause pätee ainakin tähän blogiin, on tullut aika pohtia muutosta. Mutta kuvaa se tätä aikaakin, muutos värähtelee aivan pinnan alla, se on jo käynnissä, elämme uuden ajan kynnyksellä.

Epäiletkö? Ilmastokaan ei pysy paikallaan, kokonaiset jäätiköt ovat lähteneet liikkeelle, niin navoilta kuin sydämistäkin.

On olemassa zen-sanonta, joka kuuluu osapuilleen näin: "Jos joudut umpikujaan, muutu - muuttuneena pääset läpi."

Me olemme umpikujassa. Tulemme siis muuttumaan. Vai olemmeko umpikujan itsellemme aiheuttaneet, jotta saisimme muututtua?

Terveisin Oiva

Stressihermon luomuhoitoa

"Paskantärkeyden poistaminen" kuulostaa melkeinpä pelottavalta. Ihan kuin oltaisiin tekemässä jotain lobotomian sukuista operaatiota. Arvaan että pelkästään asiasta puhuminen saattaa luoda lisää tärkeyttä tai jotain muuta pelonsukuista tunnetta.

Pitäisi ehkä ymmärtää paremmin ilmiön luonnetta ja taustoja, jotta sen palauttaminen takaisin sinne mistä se on tullutkin voisi helpottua.

Googlataanpa ko. termi ja katsotaan, mitä jää haaviin.

"Kieltämättä, paskantärkeys onkin piirre jolla hyvin sopeutuu pääkaupungin elämään. " "Kyynisyys on itse asiassa katkeruutta, joka yritetään verhota ylimieliseen "olen kaiken kokenut, mikään ei voi minua enää liikuttaa". Silloinhan ei mikään mene enää eteenpäin. Ollaan pystyyn kuolleita. Ainut mihin ylletään on paskantärkeys (ehkä itsesääli)." "
"Porukka on yllättävän avointa ja rentoa. Parempien duunien jäykkyys, kaksinaamaisuus ja paskantärkeys näyttäisivät olevan puuttuvat ominaisuudet tässä yhteisössä."
"Meillä on yksi elämä. Nuoruuteeni kuului seuraava runo. Se on entistä ajankohtaisempi nyt, kun keski-iän varovaisuus, sovinnollisuus ja paskantärkeys yrittää tukahduttaa Jumalan lapsen vapauteni....."

Pikainen googlaus vahvistaa ennakkokäsitystäni asiasta; paskantärkeys voi hyvinkin liittyä siihen, miten käsittelemme muutoksiin liittyviä pelkojamme.

Tällä oletuksella on mielestäni ihan ymmärrettävää, että konsultoinnin yhteydessä esiintyy paskantärkeyttä. Pääsääntöisestihän konsultit kohtaavat asiakkaitaan tilanteissa jotka ovat sekä asiakkaille, että konsulteille itselleen uusia, vieraita ja siten ehkä hiukan pelottaviakin.

Miten siis operoida pelotta ja potilasta pelottamatta?

"Wu Wei" sanon minäkin. Poista pelko, niin energia virtaa vapaammin. Tai pitäisikö pelon sijasta kohdistaa huomio johonkin, joka korvaisi pelon ja täyttäisi tilan luontevasti mutta vastustamattomasti? Tarkoitan sitä R-sanaa, josta puhuminen ei ole kovin yleistä varsinkaan siellä, missä asioita hoidetaan ammattimaisesti; "Muuten kaikki käy, mutta suulle ei suudella."

Tarkoittaisiko "wu wei" sitä, että rakastan itseäni ehdoitta ja sovellan samaa kaikkeen muuhunkin?

Semmoinen kuulostaisi aika vapauttavalta.

-Usko