maanantaina, joulukuuta 31, 2012

Hidasta elämää (2013 style)



Hyvät ihmiset!


Nyt on tainnut käydä niin, 
että ainakin osa kirjallisista intohimoistani
ilmestyy jatkossa toisella forumilla.

Kirjoitin juuri esittäytymiseni 
sille sivustolle,
ja ajattelin,
notta
on oikeus ja kohtuus 
julkaista se teillekin täällä.

Näin se menee...


Jukka


--------------------------------------------------------------------------------------------------------


Kuka olet, mistä tulet ja mihin olet menossa?

Olen elämänsä agendaa uusiksi kirjoittava puolimatkalainen, melkein viiskymppinen mies. Työkseni olen parikymmentä vuotta konsultoinut ja koutsannut ihmisiä erilaisissa organisaatioissa. Elämäni tarkein saavutus on ollut kaksi aikuisuuden kynnykselle noussutta tolkullista nuorta naista, jotka asuvat kanssani joka toinen viikko.

"En ole menossa minnekään, ei missään tulee minun luokseni, minun vuokseni." niinkuin  M. Syrjä sanoittaa yhtä suomipopin merkkiteosta.

Tavoitteeni on olla tässä, elossa ja tietoisena. Joskus onnistun siinä paremmin ja joskus saan siitä loistavia oppimismahdollisuuksia.

Koen olevani toisen elämänpuoliskon kynnyksellä ja juuri nyt tärkeintä on oivaltaa millainen agenda palvelee parhaiten elämääni ja sieluani. Työstän paraikaa välitilinpäätöstä, joka saattaa tulla ulos parin vuoden päästä kirjankin muodossa.

Millainen on tavallinen päiväsi?

Tavallinen päiväni alkaa yleensä herätyksellä kuuden pintaan. Aamunavauksessa vaihtelevasti superterveellistä luonnonjugurttipellavarouhemustikkamangotsydeemiä tai kuppi mustaa kahvia hesarin kanssa nautittuna.

Työmatka autolla Nummelasta Helsinkiin taittuu usein kimppakyydissä saman matkan varrella työskentelevän ystävän kanssa. Työpäivä on palavereita, puhelinsoittoja, asiakaskäyntejä sekä näiden analysointia. Usein myös oivalluksia ja johtopäätöksiä, joilla on arvoa asiakkaille. Joko sisäisille tai ulkoisille.

Päivän jälkeen kotiin, ruokaa, nettiä, kuntosalia ja jutustelua lasten tai ystävien kanssa. Painotukset ja ajankäyttö vaihtelevat viikon ja energiatason mukaan. Harrastan myös villasukkaretriittejä kotini lattiaa edestakaisin hiihdellen. Opettelen siis olemaan itsekseni, mitään tekemättä.

Viikonloppuisin leffailua, ulkoilua ja hidastelua yksin ja perheen kanssa. Some koukuttaa välillä ja pöytälaatikkoon kirjoittaminen. Kuuntelen spotifyä randomilla ja ihastelen uusia tuttavuuksia niin artistien, kuin musiikkigenrenkin tasolla.

Miten hidastat arjessa?

En ole mielestäni koskaan ollut erityisen nopea tai kiireinen. Hidastaminen on minussa sisäänrakennettu ominaisuus. Lääkärintarkastuksessakin hidastettuja elintoimintojani on hämmästelty säännöllisesti.  Tykkään siis olla. Vähän ja vähä-äänisesti.

Mottosi?

Olen, ja miksen olisi?

Millaisia aiheita saamme kolumneissasi tulevaisuudessa lukea?

Arvaan hämmästeleväni kanssanne ajankohtaisia aiheita. Joko omakohtaisia tai ulkoisia. Kansantaloustieteen tutkinto valtsikasta antaa minulle laajan kuvan viitekehyksen ja keski-iän tuoma murrosikä henkilökohtaisen perspektiivin.

Ihmisen suhde itseensä kiinnostaa. Samoin kuin miehen suhde naiseen ja maailmaan ympärillään. Erityisesti murrosiässä olevan aikuisen miehen näkökulmasta katsottuna.

Olen jo jonkin aikaa kirjoittanut ajatuksiani kolumnintapaisiksi teksteiksi ja tunteitani runomuotoon. Luultavasti tulen jatkamaan näitä molempia formaatteja täälläkin. Joskus on mukava tiivistää tunnelmat muutamaan riviin moniulotteisen pyörittämisen sijasta. Mitä pelkistetympi teksti, sen suorempi yhteys sieluun sillä tuntuisi olevan.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hyvää alkavaa vuotta 2013!

Tuokoon se meille kaikille uskallusta ja oivalluksia, 
kullekin tarpeemme mukaisesti!

Jukka


perjantaina, marraskuuta 30, 2012

Lainalaulu vuosien takaa

Suzanne

Suzanne takes you down to her place near the river 
You can hear the boats go by 
You can spend the night beside her 
And you know that she's half crazy 
But that's why you want to be there 
And she feeds you tea and oranges 
That come all the way from China 
And just when you mean to tell her 
That you have no love to give her 
Then she gets you on her wavelength 
And she lets the river answer 
That you've always been her lover 
And you want to travel with her 
And you want to travel blind 
And you know that she will trust you 
For you've touched her perfect body with your mind. 

And Jesus was a sailor 
When he walked upon the water 
And he spent a long time watching 
From his lonely wooden tower 
And when he knew for certain 
Only drowning men could see him 
He said "All men will be sailors then 
Until the sea shall free them" 
But he himself was broken 
Long before the sky would open 
Forsaken, almost human 
He sank beneath your wisdom like a stone 
And you want to travel with him 
And you want to travel blind 
And you think maybe you'll trust him 
For he's touched your perfect body with his mind. 

Now Suzanne takes your hand 
And she leads you to the river 
She is wearing rags and feathers 
From Salvation Army counters 
And the sun pours down like honey 
On our lady of the harbour 
And she shows you where to look 
Among the garbage and the flowers 
There are heroes in the seaweed 
There are children in the morning 
They are leaning out for love 
And they will lean that way forever 
While Suzanne holds the mirror 
And you want to travel with her 
And you want to travel blind 
And you know that you can trust her 
For she's touched your perfect body with her mind.

-Leonard Cohen-
Ja sama mestarin itsensä äänellä.