Ystävämme meduusat

”Meduusoista tuli Espanjan rantalomailun polttava riesa”, uutisoi Helsingin Sanomat 28.5.

Tuhannet Espanjan lomarannoille ilmestyneet meduusat uhkaavat viedä rantalomailusta maun, ja tästä ollaan artikkelissa kovin huolissaan. Ympäristöministeriö on päättänyt ryhtyä vastaiskuun ja estää tunkeilijoiden pääsyn rantaan asti.

Miksi meduusat ovat Espanjan rannoilla, juuri nyt?

Ilmastonmuutos on mukana tässäkin, kuinkas muuten. Ennen meduusat viihtyivät kaukana rannasta, koska rantavedet olivat jokien viilentämiä ja makeuttamia. Kuivuus ja sadevesien niukkuus on vähentänyt mereen virtaavan makean veden määrää, oletettavasti jokivesi on myös lämpimämpää. Siis meduusoille on suotuisat olosuhteet myös rannoilla.

Meduusakannat ovat lisääntyneet ylipäätään, koska ylikalastus on harventanut niitä saalistavia eläimiä, esim. punaista tonnikalaa ja merikilpikonnaa. Meduusa myöskin käyttää jokien mereen tuomia maatalouslannoitteita ravintonaan, ja niitähän on tarjolla runsaasti rannikolla.

Onkohan ympäristöministeriö ymmärtänyt meduusojen eleen väärin?

Kerrataanpa: ilmastonmuutos, kuivuus, ylikalastus, lannoitteet, turismi. Ihmisen aikaan saannoksia kaikki. Meduusat ovat huomanneet ahdinkomme ja tulleet avuksi, syömään lannoitteita vedestä ja ehkäisemään turismia, siis lentämistä.

Ehkä luonnon säätelymekanismit toimivat, jos vain annamme niille tilaisuuden?

Terveisin Oiva

Hiljaisuus puhuu

Olin tänään asiakkaan luona laatimassa hänen yrityksensä kevätpäiviä, jossa minun on tarkoitus olla avustamassa. Ajatuksena on, että yrityksen henkilökunta muodostaa yhteisen näkemyksen huomisesta ja siitä, miten se tehdään. Näkemyksen muodostamisen ohella tärkeää on sen syntytapa; koska arkipäivä on yksinäisempää puurtamista, halutaan yhteiseltä päivältä myös mukava kokemus yhdessä tekemisestä. Varsin yleinen ja tavallinen suunnittelukokous siis.

Saatuamme ohjelman rakennettua pyysin asiakkaalta huomiota vielä yhteen seikkaan. Varoitin häntä siitä, että koskapa ryhmän halutaan rakentavan ymmärrystä ja yhteisen tekemisen kokemusta, aion edetä avustajana heidän ehdoillaan. Käytännössä tämä saattaa tarkoittaa sitä, että aikataulu ja lopputulos eivät ole välttämättä koko aikaa ihan hallinnassa.

Asiakas sitä hiukan ihmettelemään, joten kysyin, "kumman epäonnistuminen on pahempi, määrämuotoisen toimintasuunnitelman vai yhdessä tekemisen kokemuksen?" Vastaus tuli varsin nopeasti ja se oli että "suunnitelmaa voidaan aina viilata, mutta yhteistyökokemuksia on niin vähän, että sen rakentaminen on tärkeämpää".

Ryhmäkeskustelut ovat aina mielenkiintoisia. Erityisen mielenkiintoisia ne ovat uusilla ryhmillä, joissa aina luodaan asiasisältöjen ohella tiedostamatta myös toimintamalleja ja -kulttuuria. Kokemukseni mukaan hyvinkin pienet asiat saavat silloin isoja merkityksiä ja vaikutuksia.

Semmoisissa tilanteissa keskustelun avustajan on oltava hereillä. Lähes aina joudutaan taiteilemaan isojen tavoitteiden, tiukkojen aikataulujen ja toisistaan poikkeavien tehokkuususkomusten kanssa. Kun agendaan on merkitty x-määrää aiheita, joissa jokaisessa on x-kymmentä kalvoa, jää keskustelu usein toiseksi etukäteissuunnittelun ja sitä seuraavan hallinnan tarpeen kanssa. Siitä hallinnastahan ammattimainen konsultti tunnetaan. Ammattiylpeys syntyy asiassa ja aikataulussa pysymisestä. Tämä on sinällään ihan ok, paitsi jos asia ja aikataulu eivät tue tavoitteiden toteutumista.

Hämmentävimpiä ja samalla palkitsevimpia ovat olleet kokemukset, joissa ammattimaisuuden mielikuva olisi patistanut minua keskeyttämään keskustelun tai rajoittamaan sitä tiukemmin asiaan. Joskus, kirkkaimpina hetkinäni, olen paineesta huolimatta ollut kuitenkin hereillä ja antanut tilanteen jatkua vielä minuutilla, jolloin homma onkin mennyt pakettiin, kuin itsestään. Inhimillinen prosessi toimii vain jos siihen luotetaan.

Entä jos lopputuloksen saavuttamista haluaisi vauhdittaa jollain keinolla? Mikä on tehokkainta ryhmäprosessille?

Ohjeistus?
Palkkiot ja sanktiot?
Munakellot ja pelisäännöt?

Ei sinnepäinkään.

Hiljaisuus puhuu kaikkein kuuluvimmin.

Testaa palaverin aluksi kahden minuutin hiljaista hetkeä päivän aiheen mietinnälle, tai pidä hiljainen hetki aamun avaukseksi. Anna keskustelun keskelle syntyä vaikkapa vaan 30 sekunnin pausseja, niin tiedät mitä tarkoitan. Alkuun tilanne voi tuntua kiusalliselta, mutta kun siihen tottuu, alkaa uusi aika kokouksille ja työpajoille.

Mitä kiireisempi ympäristö, sitä uskaliaampaa ja tarpeellisempaa hiljaisuus kuitenkin on. Kokeile vaikka ;-)