sunnuntaina, tammikuuta 21, 2007

"Wu wei shih Tao"

Pysähdytäänpä hetkeksi.

Olemme pyöritelleet monenlaisia ajatuksia, kiertäneet kuin kissa kuumaa puuroa. Mitäs olemme sanoneet?

Työ ja elämä, toisiinsa kietoutuneina, ovat menneet solmuun. Yksinkertaisesta ja selkeästä on tullut mutkikasta ja vaikeaa.

Miten aloitamme tien kohti yksinkertaisuutta, paluun oman itsemme ytimeen?

Taolaisilla on mielenkiintoinen käsite: "wu wei". Kiinan kieltä taitamattomana olen erilaisten käännösten armoilla: "tekemistä ilman tekemistä", "effortless doing", "ei-tekemistä", "non-interference" jne.

Tärkeää tuntuu olevan vallitsevien olojen, universumin lakien, ihmisluonnon ja ryhmien käyttäytymisen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Wu wei tarkoittaa, niin luulen, puuttumattomuutta luonnollisiin energiavirtauksiin. Pitää ymmärtää tilanne, sen laajemmat yhteydet, energian olemus, virtauksen suunta ja voima - ja sitten on uitava taitavasti, omia vahvuuksiaan ja olemustaan hyödyntäen, tässä virrassa.

Tämä on vastoin kaikkea, mitä meille on opetettu. "Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi ansaitseman". Meillä ponnistelu on arvossaan, ei lopputulos. Jokaisella työpaikalla on näytettävä ahkeralta, se joka saa helposti ja vaivattomasti hommansa hoidettua on pian vaikeuksissa.

Mitä tuo "non-interference" tai "asioiden kulkuun puuttumattomuus" voisi tarkoittaa?

Toisen ihmisen tappaminen on ääriesimerkki luonnolliseen virtaan puuttumisesta, samoin luonnon saastuttaminen. Toisen ihmisen henkinen alistaminen tai kiusaaminen, kunnioituksen puute tai yksin jättäminen, lapsen pakottaminen hänelle vastenmieliseen kouluun tai harrastukseen, yritys clousata kauppa heti, vaikka asiakkaan luontainen rytmi olisi hitaampi - luonnottomia tekoja, virtaukseen puuttumista.

Wu wei ei ole laiskuutta, se on oikein tekemistä - oikealla hetkellä, oikeassa tilanteessa, luonnollisin tilanteen vaatima teko eikä yhtään sen enempää, täysin ilman itsetehostusta.

Entä sodat, kurjuus, nälkä - eikö maailman epäkohtiin tarvitsekaan puuttua?

Se, että toisilla ihmisillä on liikaa ja toisilla liian vähän, on erityisen epäluonnollinen asioiden tila ja siis vaatii wu wei -toimintaa. Auttamista ilman itsetehostusta ja omaa intressiä, jopa omista etuoikeuksista luopumista ja tilanteen tasaamista, sitä tämän päivän maailma vaatii.

Kuten sanottu, olen kiinan kielen suhteen käännösten varassa. Otsikon lause "wu wei shih Tao" kuulemma viittaa siihen, että Lao Tzun teoksessa Tao Teh Ching jatkuvasti toistuva wu wei -käsite olisi koko jutun juoni: "wu wei on Tao".

Mitä se sitten meinaa?

Tuntuu kuin puuttumattomuus, itsetehostuksesta vapaa luonnollisten tekojen tekeminen universumin ja ihmisluonnon lakien mukaisesti, suomeksi sanottuna paskantärkeyden täydellinen puuttuminen yhdistyneenä myötätuntoiseen sydämeen ja rautaiseen elämän- ja ammattitaitoon... että siinä se on: yksinkertainen ja onnellinen (työ)elämä.

Olisiko tässä se resepti? Paskantärkeys ja oman egon sotkeminen kaikkeen sotkee kaiken. Olit Usko rehabilitoimassa konsulttien mainetta ja ammattia, ei kai konsulteissa muuta vikaa ole kuin tuo paskantärkeys? Eikä se ole ainoa ammatti, jolla on tämä ammattitauti.

Sano, miten ihmisestä poistetaan paskantärkeys?

Terveisin,

Oiva

2 kommenttia:

sahrami kirjoitti...

Wu weitä, sikäli kuin sen tarkoituksen ymmärsin, voi soveltaa ihan kaikkeen.

Yksi esimerkki joka tuli mieleen, on lasten "kasvatus". En tarkoita ns. vapaata kasvatusta vaan luottamusta lapseen, hänen yhteistyökykyynsä ja omaan vanhemmuuteen. Ja sitä, ettei joka asiaan tarvitse puuttua. Myös ettei lapsen kehitystä yritetä puskea eteenpäin ennen kuin hän on valmis ja hänet hyväksytään omana itsenään. Eikä häntä pidetä keskenkasvuisena - lapsi on aina valmis. http://sahrami.blogspot.com/2006/06/ei-lapsi-ole-raakile.html
http://sahrami.blogspot.com/2006/06/lasten-kasvatuksesta.html

Usko kirjoitti...

Eilen viimeksi tuota hyväksymis- ja luottamusasiaa tuli itse mietittyä 12v esikoistytön kanssa.
En tiedä onko tullut jotain tehtyä oikein vai onko uusi polvi vanhaa fiksumpi, mutta kyllä keskustelu on aivan eri sfääreissä kuin kultaisella -70 luvulla, jolloin itse olin esiteini-iässä.

Luultavasti lasten käsityskyky on aina ollut parempi, kuin on uskallettu hyväksyä.