sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2011

Ansaittu kunnioitus

Kun häviävän pieni hetki
ravistaa elämääsi tavalla 
jota et ymmärrä,

kun yksi katse
vakuuttaa sinut siitä,
että elämä alkaa aina uudelleen
tässä ja nyt,

kun satunnainen kohtaaminen
saa nauramaan järjelle
ja olet valmis heittämään itsesi
epävarmuuteen
jonka loppua ei ole nähtävissä,

silloin tiedät kunnioittavasi 
ainutkertaista elämääsi
tavalla jonka se ansaitsee.


-Jukka-







10 kommenttia:

Pekka kirjoitti...

Kiitos ystäväni, taas kerran. Silmäni osuivat rivien väleihin - olet jättänyt mukavasti sinne tilaa, koko elämän kokoisia tyhjiä tiloja... väljä ja voimakas runo.

Ari kirjoitti...

Kiitos Jukka, hienoin lukemani runo pitkään aikaan.

Noita hetkiä lienee omassakin elämässä jatkuvasti, mutta turhan harvoin niitä 'näkee'. Onneksi toisinaan sitä on hereillä ja on mahdollista kokea elämä tuoreesti. Ja jopa antautua noiden hetkien edessä, antaa niiden vaikuttaa ja antaa itsensä niiden muokattavaksi. Vaatii rohkeutta ja luottamusta. Oivallus ja uskallus!

Jukka kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne, hyvät veljet! Juurikin tänään koen, että "Oivallus ja uskallus" on lunastanut nimensä!

Birgitta kirjoitti...

Elämään luottavaista heittäytymistä =)

Hieno runo!

Jukka kirjoitti...

Birgitta: Juurikin tuosta on kyse; luottamus on kunnioitusta

Leila Anipuro kirjoitti...

Hei Jukka! Heittäydyn ihan kielipuoleksi ja sanon: Master piece!

Jukka kirjoitti...

Kiitos Leila! Portti on taas auki, vain keskittymistä uupuu ;)

wihtori kirjoitti...

Tänne johdatuin...ihana runo...tahtoo lisää, kiitos ja vilkutus :)

Jukka kirjoitti...

Wihtori: Hyvä palaute! Nämä julkaisen aina!!! =)

Ok, yleisön pyynnöstä. Aivan lähipäivinä...

aikatherine kirjoitti...

oivaltava uskallus on löytänyt tässä runossa upeasti oikean tien