Kun häviävän pieni hetki
ravistaa elämääsi tavalla
jota et ymmärrä,
kun yksi katse
vakuuttaa sinut siitä,
että elämä alkaa aina uudelleen
tässä ja nyt,
kun satunnainen kohtaaminen
saa nauramaan järjelle
ja olet valmis heittämään itsesi
epävarmuuteen
jonka loppua ei ole nähtävissä,
silloin tiedät kunnioittavasi
ainutkertaista elämääsi
tavalla jonka se ansaitsee.
-Jukka-
10 kommenttia:
Kiitos ystäväni, taas kerran. Silmäni osuivat rivien väleihin - olet jättänyt mukavasti sinne tilaa, koko elämän kokoisia tyhjiä tiloja... väljä ja voimakas runo.
Kiitos Jukka, hienoin lukemani runo pitkään aikaan.
Noita hetkiä lienee omassakin elämässä jatkuvasti, mutta turhan harvoin niitä 'näkee'. Onneksi toisinaan sitä on hereillä ja on mahdollista kokea elämä tuoreesti. Ja jopa antautua noiden hetkien edessä, antaa niiden vaikuttaa ja antaa itsensä niiden muokattavaksi. Vaatii rohkeutta ja luottamusta. Oivallus ja uskallus!
Kiitos kommenteistanne, hyvät veljet! Juurikin tänään koen, että "Oivallus ja uskallus" on lunastanut nimensä!
Elämään luottavaista heittäytymistä =)
Hieno runo!
Birgitta: Juurikin tuosta on kyse; luottamus on kunnioitusta
Hei Jukka! Heittäydyn ihan kielipuoleksi ja sanon: Master piece!
Kiitos Leila! Portti on taas auki, vain keskittymistä uupuu ;)
Tänne johdatuin...ihana runo...tahtoo lisää, kiitos ja vilkutus :)
Wihtori: Hyvä palaute! Nämä julkaisen aina!!! =)
Ok, yleisön pyynnöstä. Aivan lähipäivinä...
oivaltava uskallus on löytänyt tässä runossa upeasti oikean tien
Lähetä kommentti