Timo Mäkelän sarjakuvahahmo näki sunnuntaihesarissa unta mummolasta.
"Unessa oli paljon valoa... ja valkoisia pilviä. Heinäpoutaa ja luottavaista katselua tulevaisuuteen."
Sain helposti kiinni mielenmaisemasta, tunnelmasta, tuoksuista ja mauistakin. Sitä vain jäin miettimään, etten millään tavalla muista katselleeni tulevaisuuteen. Luottavasti tai muutenkaan.
En muista koskaan kuulleeni keskustelua tulevaisuudesta. "Sitten kun..." lauseet puuttuivat kokonaan lapsuudestani, ainakin mielikuvissani.
Mummolassa tehtiin heinätöitä, lypsettiin lehmiä, kerättiin tuoretta ruohoa possuille, käytiin metsätöissä ja juotiin kesällä keltaista jaffaa, joka auttoi moniin vaivoihin. Viikonloppuisin kun vieraat saapuivat ja heille keitettiin kahvit, saattoi joku heistä käydä auton takaluukulla virkistymässä. Sen jälkeen puhuttiin isommistakin asioista; miesten jutuissa vertailtiin koneita ja autoja, puhuttiin kylän tapahtumista ja naisväki aprikoi perheen asioita. Yksi tädinmies tapasi usein kertoa, miten hyvin neuvostoliitossa on asiat hoidettu. Hän tiesi, kun oli käynyt siellä kuorma-autolla. Se taisi olla spekulatiivisinta, mitä muistan kuulleeni.
Tänään takapihan terassin helteessä on jotain samaa, kuin mummolan kesissä. Vaikka alkamassa on viimeinen lomapäivä ja heti huomenna taas kalenteri ottaa miehestä niskalenkin, on kuin Mäkelän sarjakuva olisi tuonut aikakoneena tuokion satakuntalaista heinäpeltoa tänne Nummelan harjulle.
Ei sentään heinätöitä, mutta hippusen sitä samaa turvallisuuden tunnetta, joka heinäpellolla hellekesänä talkkunaa syödessä oli itsestään selvyys.
Mielenrauhaa ...
