Tapahtukoon mitä tahansa

Olen viime kuukausina lainannut runoilijoita Leinosta Nerudaan. Jostain syystä en kuitenkaan ole noteerannut yhtä runoilijaa hänen ansaitsemallaan tavalla.

Tommy Tabermannia.

Tommy oli harvinaisuus ihmiseksi Suomessa. Rakkaudesta täysin häpeilemättä kirjoittava ja puhuva älykkö, jonka viisaus ei jäänyt tyhjäksi.

Rakkaushan on siitä erikoinen asia meille, että rakkaudesta puhuvat ihmiset eivät yleensä ottaen voi olla kovin fiksuja. Melkein mistä tahansa asiasta pääsee vähemmällä ylenkatsonnalla.

Ja kuitenkin...

Rakkaus on todellisuudessa maailman vaikuttavin ja todellisin asia.
Siispä...
Kiitos Tommy viisaudestasi ja rohkeudestasi!

Tapahtukoon mitä tahansa

Olemme nähneet toistemme silmissä 

paikan jota ei ole

ja asuneet siellä.

Tapahtukoon mitä tahansa.

Vaikka eksyisimme.

Vaikka emme löytäisi.

Tapahtukoon mitä tahansa.

Tämän jälkeen voimme sanoa:

"Olen ollut olemassa."

Tommy Taberman

Elossa tänään

Eino Leinon sanoin ja Veskun tuntoja lainaten...

myönnetään, hiukan paatoksella,
mutta se kuulunee asiaan
kun runoudesta on kyse?
=)

Vaikkei runoutta oikeastaan kuuluisi tulkita, Leino saa minut kuitenkin miettimään... Oliko Eino samalla asialla kuin nyt niin trendikkäät meditoijat ja muut tietoisen läsnäolon pohdiskelijat?


Voin hyvin kuvitella tekstin taustalla olevan oivalluksen sielun ja sydämen voimasta järjen ylitse. Voimasta joka kantaa ja antaa mielenrauhan hetkinä, jolloin ajatuksen pulputus ynnä mielen taukoamaton askartelu eilisen ja huomisen huolissa pysähtyy. Silloin sisimmän täyttää varmuus. Varmuus jostain isommasta...


Se kuitenkin liikkuu

En enää pelkää. Yö on haihtunut,
ei mua enää hullun houreet vaivaa,
on murhe mulla työksi vaihtunut,
nään kukat, kummut sekä sinitaivaan
kuin ennen kuultavina, kirkkahina;
ja veren aallot hyrskyy valtavina,
ma tunnen voimaa vaikka vuoret siirtää,
taas aatos kantaa, pilvilöitä piirtää,
ja käsi sydämellä maailmalle
ma lausun, voitetulle voittajalle:
se kuitenkin liikkuu!


Kun vieno joutuu keskeen karkean,
niin useasti karkeampi voittaa.
Ken kuulee ärjyessä ulapan,
jos lapsi lammen heljän ääntä soittaa?
Ja lapsi vaikee. Min' en vaiennut,
näin monta sortuvan, en sortunut,
ma opin sotalaulut lainehilta
ja tarmon julman taivaan jumalilta,
voin käyttää kalpaani kuin kanneltain,
löin monta iskua ja itse sain:
se kuitenkin liikkuu!


Se liikkuu sentään, sydän ylväs tuo,
min luulin murtuneen jo hautaan mustaan,
se päältään rautapantsarinsa luo,
se itkee, nauraa, hehkuu innostustaan.
Taas tohdin toivoa, taas tohdin luottaa,
taas eespäin nähdä, uutta aikaa uottaa,
nään tuhat silmissäni tulikerää,
maailmat syntyy, sydänhaaveet herää,
ja vaikka pettäis kaikkein muiden usko,
maa pimeneisi, haihtuis huomenrusko,
se kuitenkin liikkuu!


Te tuokaa tänne Lapin tunturi
ja sydän tää sen alle haudatkaatte,
se senkin alla vielä liikkuvi,
maanjäristykset tuntea te saatte;
se polkekaa, se pistää kantapäähän,
se jäätäkää, niin kukat kasvaa jäähän,
se pankaa pihteihin, se katkoo pihdit,
se vangitkaa, niin vaikee vankinihdit,
ja voittolauluin kivikaaret kaikaa,
kun irti, ihannoiden uutta aikaa,
se kuitenkin liikkuu!


Ma tiedän kyllä: tulee kuolema
ja elonlangan armaan poikki leikkaa,
voi olla kylmä, valju huomenna
se mies, mi tänään vereväisnä veikkaa,
maan alla maata, päällä multaa syli;
mut yli haudan, kuolemankin yli
käy vapaus, jolle sykki sydänkulta,
se elää, henkii, vaikka painaa multa,
se palaa liekin lailla syksy-öissä,
tyrannit pelkää, mutta kansain töissä
se kuitenkin liikkuu!


Ah, isänmaani, armas aatoksein,
suruni, riemuni ja itku illan,
ma sulle veisaan virttä Galilein,
kun tuuli leikkivi yön suortuvilla,
maa, metsä huokaa, nurmen kaste lankee.
Sua herättääkö edes hetki ankee?
En usko. Yössä myrkky-yrtit itää,
maan ohjaksia henget pienet pitää.
Mut alla tuskan, alla tuhmuudenki
ja sorron, pimeyden, tään kansan henki
se kuitenkin liikkuu!
-Eino Leino-


PS. Kirjoittaessani tätä iPodistani alkoi soida Gladiator elokuvan soundtrackiltä "Now we are free" ja tunnistin hengenheimolaisuuden näiden väliltä.

Todellisuuden rajamailla

Kokemus tuo varmuutta sanotaan.
Ja kuitenkin todellisuus on vain mielikuvituksemme tuote, joka syntyy ajatuksista ja tunteista, joita nykyhetki meille tuottaa.

Höystettynä kaikella sillä tiedolla, jonka ajatuskoneemme, osaa kytkeä menneiden tapahtumien kokemuksista siihen tilanteeseen jossa olemme.

Helteinen lomapäivä, ihmiset kuoriutuvat talven kohmeestaan ja alkavat tosissaan nauttia suvesta. Montako menneisyyden nauhaa  pyörii mielessämme kun tavoittelemme sitä, mitä onneksi sanotaan?

Jääkö oikealle onnelle mitään mahdollisuutta siinä hullunmyllyssä?
Osaammeko olla ja nauttia? Oikeasti, vailla kokemusta kaiken (ja erityisesti lomamme) rajallisuudesta?

Helle taitaa jo sulattaa minun aivojani =)