Mistä tunnet sä yhteisön?

Vaihteeksi ihan asiatekstiä;-) Huomasin juuri, että olen kirjoittanut sadannen tekstini blogosfääriin. Sain siitä aiheen selata kirjoituksiani taaksepäin ja huomasin yhden tekstin jääneen kesken. Olin tuolloin innostunut Pirjo Lindforsin yhteisöllisyyttä käsitelleestä artikkelista 24.11.2006 Hesarissa, mutten ollut saanut siitä tekstiä aikaiseksi. Nyt tähän löytyy hyvä pointti ;)

Yhteisöllisyyden puute sairastuttaa yhteiskuntaamme (HS24.11.2006)

Suomeen voitaisiin palkata kehitysmaista asiantuntijoita, jotka opastaisivat meitä elämään yhteisönä, kirjoittaa Pirjo Lindfors.
Meitä puhuttavat dementoituminen, masentuneisuus, alkoholismi, lasten ja vanhusten heitteillejättö, väkivaltaisuus. Mainitut ongelmat liittyvät yhteisöllisyyden puutteeseen, joka ilmentää rappeutuvaa kulttuuriamme. Länsimainen yhteiskunta lienee tullut niin yksilökeskeiseksi, että ihminen ei aina enää toimi sosiaalisen yhteisönsä jäsenenä jakaen yhteisiä arvoja ja käyttäytymistä ja edistäen itsensä ja muiden mukautumista yhteisöön. Kulttuurimme on vaarassa kuihtua yltiöyksilöllisyyteen ja yksinäisyyteen.

Yksinäisyys aiheuttaa elimistössämme, kuten laumaeläimillä tapahtuu, kroonisen stressireaktion, jonka seurauksena pulssi ja verenpaine nousevat ja masentuneisuus lisääntyy. Toisen lajin edustajia, lemmikkejä, hankitaan hoitamaan yksinäisyyttä.

Suuri osa medikalisaatiosta ja syrjäytyneisyydestä saataisiin hallintaan tukemalla yhteisöllisyyttä monipuolisesti. 

…

Viimeaikaiset lääketieteelliset tutkimukset tukevat kansanviisautta, jonka mukaan arvostettuna oleminen, nauraminen ja koskettaminen ovat hyväksi: hyvän olon välittäjäaineiden määrä elimistössä lisääntyy, kuten masennuslääkkeitä tai morfiinia otettaessa.

Pirjo vertaa kokemuksiaan kehitysmaiden yhteisöistä kotimaisiin yhteisöihin.

Kehitysmaiden köyhimmätkin ihmiset osaavat käyttää heille merkityksellisten asioiden ja positiivisten odotusten parantavaa voimaa moninkertaisesti verrattuna meihin. Arvo-, uskomus- ja merkitystyhjiömme estää meitä aktivoimasta kylliksi kipua poistavia ja hyvää oloa tuottavia välittäjäaineita omasta elimistöstämme. 

Sosiaalisten kontaktien vähyyden vuoksi emme myöskään ole mallioppineet isovanhemmiltamme, kuinka tietyissä kiperissä tilanteissa tulisi käyttäytyä. Maalaisjärki on kateissa. Joudumme ottamaan pillerin tai hakemaan ulkopuolista apua pienimmissäkin asioissa.

Siirtymäriitit ovat yleisesti käytössä kehitysmaissa; niiden aikana autetaan yksilöä yhdessä muiden samassa elämänvaiheessa olevien vertaiskokijoiden kanssa pohtimaan seuraavaan elämäntilanteeseen liittyviä kokemuksia ja keinoja selviytyä niistä.

(Kirjoitus jatkuu vielä verraten kehitysmaiden ja kotimaamme riittejä ja keskinäisen oppimisen mahdollisuutta, mutta palaan siihen myöhemmin.)

Kilisyttääkö kelloja? Onko tässä mitään tuttua?

Väittäisin, ettei meillä ole mitään arvotyhjiötä, noin niin kuin kategorisesti otettuna. On totta että virallinen/todellinen mediatotuus ja sen otsikot kirkuvat samaan aikaan yksilöllisyyden ynnä erillisyyden ihanuutta ja toisaalta ongelmia joita ne aiheuttavat.

Ja kuitenkin, yhä kasvavissa määrin yhteisen arvomaailman jakavat ihmiset verkottuvat tuhansiin vertaisryhmiin sosiaalisissa verkostoissa, jollainen blogosfäärikin on. Aiheesta riippumatta löytyy keskusteluryhmiä ja samantyyppisiä ajatuksia työstäviä ihmisiä, jotka jakavat kokemuksiaan ja auttavat ”nettilähimmäisiään” heidän haasteellisissa vaiheissaan. Pirjon mainitseman ulkopuolisen avun sisältö ja merkitys on muuttumassa. (En halua vääristellä artikkelia; Pirjo puhuu paljon kosketuksen merkityksestä, mutta tämän tekstin fokus on vertaiskeskustelussa. Otetaan kosketus sitten myöhemmin omaan käsittelyynsä;-)

Mutta, kumpi oikeasti on läheisempi, sukulainen jota en ole tavannut vuosiin ja jonka kanssa ei ole koskaan oikeasti puhuttu mitään merkityksellistä, vai henkilö jonka kanssa keskustelee lähes päivittäin blogin tai feisbuukin kautta?

Arvaat ehkä mielipiteeni?

Jukka

PS Kannustan olemaan eri mieltä asiasta =)
PS2 Tervetuloa lukijaksi Kirsi-Tuuli!

Pirjo Lindfors on anestesiologian erikoislääkäri, jolla on kognitiivisen terapian koulutus. Hän opiskelee psykologis-lääketieteellistä antropologiaa ja tekee poikkitieteellistä stressiin liittyvää tutkimusta.