Kun lämmin sydän,
vielä sykkivä,
putoaa paljaana kivilattiaan,
sitä tunnetta ja ääntä ei unohda.
Pelon huudon jälkeen
käännän katseeni
korkeimman puoleen,
ja kyyneleet poskilla
rukoilen,
että on tarkoitettu,
sen sydämen,
vielä elää ja rakastaa.
-jukka-
6 kommenttia:
Elävä sydän tahtoo rakastaa, vielä senkin jälkeen kun se on kokenut noinkin kovia. Sillä se uskoo yhä, että jonain päivänä, jossain, sen ei tarvitse enää pelätä putoamista kovalle kivilattialle.
Mikä onni, että sydän on sinnikäs epeli!
Rukoilethan
minunkin?
Joohan.
Ja tiedätkös,
pudonnutkin
omena maistuu
kesältä.
Syksyltä.
Elämältä.
Kaikilta väreiltä.
Silti. :)
Koskettava! Palautui mieleen hauraan mummoni kolahdukset lattiaa vasten, kun hän pyörtyili ja sai halvauksia. Tunne silloin on hyvin kuvattu tässä sinun tekstissäsi.
Olen kuullut myös kaksivuotiaan pikkutyttöni kaatuvan kaakelilattialle pää edellä. Sitäkin on vaikea unohtaa...
Pelottavuudessaan ja karmeudessaan todella hieno teksti.
Tämän voi kuulla ja tuntea nahoissaan. Eikä sitä koskaan haluaisi kokea.
Birgitta: Sitä on meillä miehilläkin joskus niitä huonompia päiviä... :P
M.: Tilaus vastaanotettu :)
FeminineApproach: Lipsahduksia voi aina sattua, joten parempi luottaa johdatukseen ja pitää sydämestä huolta.
Lähetä kommentti