Olen
kuunnellut
sydämeni ääntä
liian kauan väärin odotuksin.
Olen odottanut sen puhuvan
minulle lujemmin,
jotta voisin tuntea sen tahdon.
Ja nyt sisältäni nousee tunne,
ettei sydäntään saa jättää yksin
kaiken sen vastuun kanssa.
Sille pitää myös puhua.
...
Enkä tiedä ... mitä nyt sanoisin.
Siksi
olen hiljaaja rukoilen johdatusta,
tietämättä onko sitä tulossa.
...
Tätä
jotkut kutsuvat
uskoksi.
Ja minä ... luulen
ymmärtäväni asian viimein,
... ja siksi kiitän sinua Luojani
tästä epävarmuudesta jonka annoit.
.
Kutsun sitä vast'edes
elämäksi.
-jukka-
3 kommenttia:
Kiitos sydämen puheesta. Onko sydämelle puhuminen sitä, että elää ja toimii synkronissa sydämen puheen kanssa? Että tukee sydäntään elämällään? Ja tukee elämäänsä sydämellään.
Oikeastaan mietin sitä, voiko sydämen äänen kanssa kanssa käydä dialogia?
Ottaako se vastaan ajatuksia tai tunnelmia?
En tiedä onko oikein antaa koko elämä sydämen äänen varaan&valtaan?
Kaikki ehdottomuus tuntuu jotenkin vieraalta.
Jukka, hyvä pointti tuo ehdottomuuden välttely. Ja antoi minulle "ajattelemisen" aihetta.
Lähetä kommentti