Jos joudut umpikujaan...

Olemme kääntymässä nykyisen (työ)elämänmenon voivottelusta kohti muutosta, kohti jotain HYVÄä - Hitaampaa, Yksinkertaisempaa, VÄhemmän uuvuttavaa meininkiä.

Edellinen lause pätee ainakin tähän blogiin, on tullut aika pohtia muutosta. Mutta kuvaa se tätä aikaakin, muutos värähtelee aivan pinnan alla, se on jo käynnissä, elämme uuden ajan kynnyksellä.

Epäiletkö? Ilmastokaan ei pysy paikallaan, kokonaiset jäätiköt ovat lähteneet liikkeelle, niin navoilta kuin sydämistäkin.

On olemassa zen-sanonta, joka kuuluu osapuilleen näin: "Jos joudut umpikujaan, muutu - muuttuneena pääset läpi."

Me olemme umpikujassa. Tulemme siis muuttumaan. Vai olemmeko umpikujan itsellemme aiheuttaneet, jotta saisimme muututtua?

Terveisin Oiva

Stressihermon luomuhoitoa

"Paskantärkeyden poistaminen" kuulostaa melkeinpä pelottavalta. Ihan kuin oltaisiin tekemässä jotain lobotomian sukuista operaatiota. Arvaan että pelkästään asiasta puhuminen saattaa luoda lisää tärkeyttä tai jotain muuta pelonsukuista tunnetta.

Pitäisi ehkä ymmärtää paremmin ilmiön luonnetta ja taustoja, jotta sen palauttaminen takaisin sinne mistä se on tullutkin voisi helpottua.

Googlataanpa ko. termi ja katsotaan, mitä jää haaviin.

"Kieltämättä, paskantärkeys onkin piirre jolla hyvin sopeutuu pääkaupungin elämään. " "Kyynisyys on itse asiassa katkeruutta, joka yritetään verhota ylimieliseen "olen kaiken kokenut, mikään ei voi minua enää liikuttaa". Silloinhan ei mikään mene enää eteenpäin. Ollaan pystyyn kuolleita. Ainut mihin ylletään on paskantärkeys (ehkä itsesääli)." "
"Porukka on yllättävän avointa ja rentoa. Parempien duunien jäykkyys, kaksinaamaisuus ja paskantärkeys näyttäisivät olevan puuttuvat ominaisuudet tässä yhteisössä."
"Meillä on yksi elämä. Nuoruuteeni kuului seuraava runo. Se on entistä ajankohtaisempi nyt, kun keski-iän varovaisuus, sovinnollisuus ja paskantärkeys yrittää tukahduttaa Jumalan lapsen vapauteni....."

Pikainen googlaus vahvistaa ennakkokäsitystäni asiasta; paskantärkeys voi hyvinkin liittyä siihen, miten käsittelemme muutoksiin liittyviä pelkojamme.

Tällä oletuksella on mielestäni ihan ymmärrettävää, että konsultoinnin yhteydessä esiintyy paskantärkeyttä. Pääsääntöisestihän konsultit kohtaavat asiakkaitaan tilanteissa jotka ovat sekä asiakkaille, että konsulteille itselleen uusia, vieraita ja siten ehkä hiukan pelottaviakin.

Miten siis operoida pelotta ja potilasta pelottamatta?

"Wu Wei" sanon minäkin. Poista pelko, niin energia virtaa vapaammin. Tai pitäisikö pelon sijasta kohdistaa huomio johonkin, joka korvaisi pelon ja täyttäisi tilan luontevasti mutta vastustamattomasti? Tarkoitan sitä R-sanaa, josta puhuminen ei ole kovin yleistä varsinkaan siellä, missä asioita hoidetaan ammattimaisesti; "Muuten kaikki käy, mutta suulle ei suudella."

Tarkoittaisiko "wu wei" sitä, että rakastan itseäni ehdoitta ja sovellan samaa kaikkeen muuhunkin?

Semmoinen kuulostaisi aika vapauttavalta.

-Usko

"Wu wei shih Tao"

Pysähdytäänpä hetkeksi.

Olemme pyöritelleet monenlaisia ajatuksia, kiertäneet kuin kissa kuumaa puuroa. Mitäs olemme sanoneet?

Työ ja elämä, toisiinsa kietoutuneina, ovat menneet solmuun. Yksinkertaisesta ja selkeästä on tullut mutkikasta ja vaikeaa.

Miten aloitamme tien kohti yksinkertaisuutta, paluun oman itsemme ytimeen?

Taolaisilla on mielenkiintoinen käsite: "wu wei". Kiinan kieltä taitamattomana olen erilaisten käännösten armoilla: "tekemistä ilman tekemistä", "effortless doing", "ei-tekemistä", "non-interference" jne.

Tärkeää tuntuu olevan vallitsevien olojen, universumin lakien, ihmisluonnon ja ryhmien käyttäytymisen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Wu wei tarkoittaa, niin luulen, puuttumattomuutta luonnollisiin energiavirtauksiin. Pitää ymmärtää tilanne, sen laajemmat yhteydet, energian olemus, virtauksen suunta ja voima - ja sitten on uitava taitavasti, omia vahvuuksiaan ja olemustaan hyödyntäen, tässä virrassa.

Tämä on vastoin kaikkea, mitä meille on opetettu. "Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi ansaitseman". Meillä ponnistelu on arvossaan, ei lopputulos. Jokaisella työpaikalla on näytettävä ahkeralta, se joka saa helposti ja vaivattomasti hommansa hoidettua on pian vaikeuksissa.

Mitä tuo "non-interference" tai "asioiden kulkuun puuttumattomuus" voisi tarkoittaa?

Toisen ihmisen tappaminen on ääriesimerkki luonnolliseen virtaan puuttumisesta, samoin luonnon saastuttaminen. Toisen ihmisen henkinen alistaminen tai kiusaaminen, kunnioituksen puute tai yksin jättäminen, lapsen pakottaminen hänelle vastenmieliseen kouluun tai harrastukseen, yritys clousata kauppa heti, vaikka asiakkaan luontainen rytmi olisi hitaampi - luonnottomia tekoja, virtaukseen puuttumista.

Wu wei ei ole laiskuutta, se on oikein tekemistä - oikealla hetkellä, oikeassa tilanteessa, luonnollisin tilanteen vaatima teko eikä yhtään sen enempää, täysin ilman itsetehostusta.

Entä sodat, kurjuus, nälkä - eikö maailman epäkohtiin tarvitsekaan puuttua?

Se, että toisilla ihmisillä on liikaa ja toisilla liian vähän, on erityisen epäluonnollinen asioiden tila ja siis vaatii wu wei -toimintaa. Auttamista ilman itsetehostusta ja omaa intressiä, jopa omista etuoikeuksista luopumista ja tilanteen tasaamista, sitä tämän päivän maailma vaatii.

Kuten sanottu, olen kiinan kielen suhteen käännösten varassa. Otsikon lause "wu wei shih Tao" kuulemma viittaa siihen, että Lao Tzun teoksessa Tao Teh Ching jatkuvasti toistuva wu wei -käsite olisi koko jutun juoni: "wu wei on Tao".

Mitä se sitten meinaa?

Tuntuu kuin puuttumattomuus, itsetehostuksesta vapaa luonnollisten tekojen tekeminen universumin ja ihmisluonnon lakien mukaisesti, suomeksi sanottuna paskantärkeyden täydellinen puuttuminen yhdistyneenä myötätuntoiseen sydämeen ja rautaiseen elämän- ja ammattitaitoon... että siinä se on: yksinkertainen ja onnellinen (työ)elämä.

Olisiko tässä se resepti? Paskantärkeys ja oman egon sotkeminen kaikkeen sotkee kaiken. Olit Usko rehabilitoimassa konsulttien mainetta ja ammattia, ei kai konsulteissa muuta vikaa ole kuin tuo paskantärkeys? Eikä se ole ainoa ammatti, jolla on tämä ammattitauti.

Sano, miten ihmisestä poistetaan paskantärkeys?

Terveisin,

Oiva

Maailmanparantajat liikkeellä

Ryhmäistunnot sen kun paranevat, tällä kertaa vuorossa oli fasilitoijien forumi. (Lue: työkseen ryhmätyötä ohjaavien vertaisryhmä)

Olen itse naureskellut joskus televisiokeskusteluita, joissa toimittajat haastattelevat toisia toimittajia, mutta tämä on tietenkin eri juttu. Ohjaajat ovat nimittäin henkilöitä, joilla harvoin on minkäänlaista omaa työyhteisöä, he ovat joko jatkuvasti työkiertueella, yksityisyrittäjiä tai pienemmän organisaation ainoita oman lajinsa edustajia.

Maailmanparantajien kehityspäivillä yllättäen ei voivoteltukaan maailman hirveää tilannetta. Oikeastaan päin vastoin. "Seitsemällä veljeksellä" oli positiivinen suhde olemiseen ja tekemiseensä. Joku jopa tunnusti, että on päässyt irti pakonomaisesta parannustarpeesta, etenkin siellä, missä apua ei halutakaan.

Puhuttiin myös liiketoiminnasta (1/2 porukasta yrittäjiä) sekä siitä, onko tämänkaltaisessa auttamistyössä sallittua menestyä, ehkä jopa vaurastua ilman että leimautuu ahneeksi konsulttihuijariksi. Tämmöisiä juttuja konsultit ovat tottuneet lukemaan "itsestään selvinä totuuksina".

Ehkä osa konsulttien huonosta imagosta on ansaittuakin, enin osa mielestäni ei.

Tiedä sitten mistä johtuu, mutta ylivoimainen enemmistö tuntemistani konsulteista on moraalisesti valveutunutta väkeä. Ehkäpä keskimääräistä valveutuneempaa? Huikeista päivälaskutuksista on helppo puhua, vaan entäpä kokonaistienestit suhteutettuna työmäärään ja yrittäjäriskiin?

Viime vuoden Nobel-voittaja Yunus on ehdottanut itsensä Kapitalismin olemuksen muutamista. Yunusin mukaan yksinkertaisesti määrittelemällä yrittäjän käsite uudelleen. Siihen riittää jo se, että yrittäjällä olisi yhden motivaation lähteen, esimerkiksi voitontavoittelun sijaan kaksi tavoitetta, kuten voiton tavoittelu ja hyvän tekeminen ihmisille ja koko maailmalle.

Voisikohan konsultoinnin rehabilitoida samalla metodilla?


-Usko

powered by performancing firefox