Joskus muukalaisia tarvitaan...

Itse sai postauksellaan minut miettimään vakavia, vaikka onkin joulun ja rakkauden sanoman aika. Joulu on perheen ja läheisten ihmisten aikaa... ja kuitenkin niin usein joulun rauha muuttuu joksikin aivan muuksi. Suku ja läheiset kokoontuvat ja odotukset ovat korkealla, mutta eivät toteudu... rauha jää unelmaksi ja aito yhteys läheisiin haihtuu jonnekin.

Tällaiselle, vasta elämisen taidon oppimisen alussa olevalle, tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, miten ventovieraiden voi kanssa löytää yhteyden, jota ei saa aina aikaan kaikkein läheisimpienkään ihmisten kanssa.

Ehkä se on niin, että läheisten kanssa on joskus unohtaa olla läsnä, aidosti? Kun ne ovat aina tuossa, vähän niinkuin aamusuihku ja hampaiden harjaus. Ja sitten käy niin, että vaipuu uneen... ja pian ei osaa päästää irti niistä ajatuksista, tavoista ja uskomuksista joita on rakentanut "unessa" ollessaan...ei edes tunnista niitä, jotta tietäisi olevan jotain irti päästettävää.
Vieraampien kanssa on helpompi olla läsnä, ilman odotuksia, pettymyksiä ja pelkoja. Voi olla oma itsensä, sellaisena kuin on. Juuri nyt. Eikä sellaisena, kuin oli ollut viime kesänä, viime vuonna tai silloin kymmenen vuotta sitten kun valat vannottiin. 


Ja kuitenkin...


Sillä elämän polun oppimisvaihteella olisi hyvä oppia näkemään toinen sellaisena kuin hän on ja samalla hyväksyä ne kokemukset ja muistot, jotka ovat vaivanneet.
Hyväksymisestä olen kirjoittanut ennenkin...ja juuri jouluna se olisi ajankohtaista...juuri joulun sanoman vuoksi... jouluna on oikea hetki päästää irti vanhoista ajatuksista ja odotuksista. Hyväksyä armeliaisuus itseä ja toisia kohtaan. 
Joulun lapsihan oli omana aikanaan kuin muukalainen, joka toi uuden sanoman ja hyväksyi ihmisten vaillinaisuuden...tarjosi mahdollisuuden aloittaa alusta. Samalla katsoa sisimpäänsä ja löytää sieltä rakkaus.


Ja joulun sanomahan on ehdottoman rakkauden sanoma...


PS. Otsikko on lainattu Johanna Iivanaisen levyltä "Outoja maita".