tiistaina, elokuuta 03, 2010

Itsensä toteuttaminen ja elinehto

Meno ja arvot maailmassa ovat nyt sellaisia, että on tärkeää olla oma itsensä. Se pitää löytää, sitä pitää kuunnella, sille pitää löytää aikaa ja sen kehittyminen on mitä tärkein asia.

Näinhän se on. Semmoista on aikamme viisaus.

Vaikka tuleminen siksi mitä on onkin aika vanha keksintö, pitää jokaisen sukupolven varmaankin keksiä tärkeät asiat ihan itsekseen. Oman kantapään kautta.

Ja kukas sitä kiistämään, on vaikeaa ymmärtää ja rakastaa muita, ellei tee sitä ensin itselleen. Olen ihan samaa mieltä ja työstän sitä itsekin.

Ja kumminkin... nimitän mieluimmin viisaudeksi sellaista näkemystä, joka ei tarraudu liian helppoihin ja yleistettäviin totuuksiin. "Minun kasvuni" -projektien lisäksi olisi kiva kuulla myös "Minun vastuuni" -vuodatuksista. Samalla innostuksella ja intensiteetillä.

Ihmisenä olemisen pointti on mielestäni olla tietoinen omasta itsestään ja tehtävästään suhteessa muihin ihmisiin. Ihan sellaisiin itselle vieraisiin ihmisiinkin (ja sivumennen sanoen, koko luomakuntaan). "Mikä mun juttuni on ihmisenä ja toisille ihmisille?"

Arvostan rohkeutta ja vastuunottoa omasta elämästä. Vielä enemmän arvostan kuitenkin sellaista rohkeutta, jossa yksityinen yhdistyy kanssaihmisiin ja yhteisöön.

Tommyllä on tähänkin hyvä prinsiippi:


Elinehto

Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto,
elinehto:
Värisevää sielua
ei saa tallata


- Tommy Tabermann
Intohimon panttivanki, 1980

10 kommenttia:

M.E. kirjoitti...

Tällä hetkellä miun pitää keskittyä vihdoin kirjoittamaan ensimmäinen julkaisuni "oikeassa" verkkomediassa, mutta tähän väliin kiitän tästä - jälleen - loistavasta ja tärkeitä asioita esiin nostavasta postauksesta. En voisi olla enempää samaa mieltä, vaikka itselläkin on pinnalla viime aikoina ollut lähinnä minä-keskeinen kehitys... mutta sekin tarina on eri, miksi minä-keskeinenkin kehitys on positiivinen askel esim. itsetunnon kannalta, eli ei syvemmälle enää aiheeseen... :D

Tuleeko sinulle Helsingin Sanomat? Jos tulee, lue sieltä Paavo Westerbergin kolumnit, esim. viimeisin su 1.8. B-osassa - mies kirjoittaa sellaisista jokapäiväisistä asioista, mutta lopulta niin syvälle ihmisen perusolemusta ruotivia tekstejä, että minun tekee joka kerta mieli leikata talteen hänen kolumninsa. En tiedä tarkemmin miehen muusta "tuotannosta", mutta näen, että siinä on kirjoittaja, joka tuntee ihmisluonteen. Paljastaa säälimättä kömpelön rujoutemme, mutta kohtelee tätä kömpelöyttä myös lempeästi. (Toivon, että Westerberg valjastaisi tämän ihmistuntemuksensa parhaalla mahdollisella tavalla. Toivon enemmän ja pidempiä tekstejä.)

Jukka kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Elina. Olen myös otettu ja kiitollinen vinkistäsi, koska uskallan arvata miksi mainitsit hänet tällä kohtaa... ;)
Sen verran kiinnostuin tyylistään, että keksin hänen olevan varteenotettava käsikirjoittaja. Yhden draaman muistan nähneenikin. Jälkilämpö. Aika hyytävää tarinaa tavallisista ihmisistä, joilla kaikki on hyvin, mutta elämä hukassa. Olin noteerannut aiemmin myös sen "olen kynämies" jutun, sattuneesta syystä=)
Pitkät tarinat ovat mukavia, en juuri innostu alle 600 sivun kirjoista. Kolumnien osalta toivon hänen kumminkin pyusyvän nykymitassa ja tyylissä.
Napakka kynäily iskee joskus paremmin tajuntaan kuin novelli ja vaatii myös ajatuksen kirkkautta.

Birgitta kirjoitti...

Niin totta se mistä kirjoitat.

On hyvä kun tuntee itsensä. Olen myös sitä mieltä, että itsensä kanssa pääsee aina eteenpäin. Minulla on mahdollisuus elää parempaa elämää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ottaisin sen selkänahastani tai muilta jotenkin pois. Parempi elämä on minulle sitä, että mieleni, sydämeni ja kehoni voivat hyvin.

Ymmärrän että ihmiset on erilaisia ja että asiat aina muuttuvat.

En ole täydellinen, olen joskus jopa sika. Mutta vastuutani olen oppinut kantamaan. Se on vaatinut myös oppia olemaan rohkea. En jää jakamaan pahoja puheita. Haluan mieluummin antaa muille valoa ja iloa.

Kiitos kun nostit tärkeän asian esille =)

Jukka kirjoitti...

Kiitos kommentista Birgitta! Rohkeutta, valoa ja iloa...niitä nimenomaan minäkin opettelen. Kantapään kautta ;)

Pellon pientareella kirjoitti...

Hyvä juttu ja pointti. Tämä pitäisi muistaa useammin, kieltämättä. Yksin emme ole mitään, kaikki on yhtä ja samaa, lopulta. Ja Westerbergin juttuja minäkin olen joskus lukenut kiehtoutuneena ja ihastuneena. Mulle ei vain tule Hesaria.

ansu kirjoitti...

Tämä kirjoitus tuntuu olevan ajankohtainen vielä tänäänkin, vuosi kirjoituksesi jälkeen. Maailman meno tästä vain kiihtyy, jos niin voi sanoa. Tarkoitan lähinnä maailman taloudellista tilannetta, joka varjostaa ihmismieliä ja saa aikaan kaikennäköistä ikävää. Mutta samalla paljon yrityksiä uusille ratkaisuille.
Tuo vastuu ja kasvu, josta kirjoitit, on ymmärtääkseni täällä länsimaissa juuri jotenkin niin, että ensin on "minä" ja sitten vasta "muut". Idässä taas henkinen etsintä alkaa aina toisten palvelemisesta. Teki niin tai näin, ehkäpä kaikki tiet vievät Roomaan. Jossain välissä syntynee oivallus siitä, että oikeastaan muiden palveleminen siitä omasta itsestään käsin onkin ihan luonnollista. Tällaisia pohdintoja herätti hyvä kirjoituksesi näin ennen nukkumaanmenoa :)

Jukka kirjoitti...

Angel:
Hyvä kommentti! Tuohon minä-muut asetelmaan liittyy tosin isoniso paradoksi. Kasvu alkaa mielestäni "minästä", mutta idästäkin löytyy paljon sellaisia ajatuksia, ettei ole olemassa minää ilman muita. Minä olen osa kaikkeutta ja siksi hyvän teko muille on samalla itsekästä ja altruistista. Ota tuosta selvä, mutta kumminkin olen sitä mieltä että itsekeskeisyydelle on sijansa, kunhan se ymmärretään oikein. =)

ansu kirjoitti...

Niinpä, idän oppien mukaan ei ole erillisyttä. Jotenkin luulisi, että ihminen, joka tuomitsee jollain tasolla juurikin tuon luonnollisen itsekeskeisyyden, josta kirjoitit, ei ole ns. sinut itsensä kanssa. Jos ei tiedä kuka on, tai jos ei tunne itseään niin on helppo arvostella ja osoittaa sormella sinne päin mistä ei pidä. Tässä vuosien varrella olen jotenkin sisäistänyt, että muiden puutokset ovat omia puutoksiani, joten mikä minä olen tuomitsemaan.
Toisesta näkökulmasta sellainen ihminen, joka tekee ensin hyvää toiselle, ennen kuin itselleen, on ehkä arvokkaampaa kokonaisuuden kannalta. Siltikin, yhtä hyvin sitä voi palvella tai olla palvelematta ja tehdä se samasta lähtökohdasta: itsekkäistä syistä. Ja yhtä hyvin voi olla "itsekäs" tai palvella muita vaikkapa rakkaudesta. Lähestymistapa on eri, mutta potentiaali viedä saman itseoivalluksen äärelle on sama. Kiitos hurjan hyvästä pohdinnastasi ja kirjoituksesta :)

Jukka kirjoitti...

Kiitos itsellesi! Tää kirjoitus on yksi mun omia suosikkejani ja on kiva kuulla, että siinä on muillekin sanomaa. Kirjoitin sen jonkinlaisessa tunneryöpsäyksessä. Sellaisiin sisältyy selvästikin energiaa. ;)

äM. kirjoitti...

Moneenkohan vieraskirjaan
olen juuri tuon Tommyn
välittänyt
käydessäni
vieraisilla ystävilläni.

Niin totta
jokainen
rivinvälikin.