Pelosta puheen ollen... Pelon voittaminen on ymmärtääkseni yksinkertaista, ainakin periaatteessa. Pelko kohdistuu aina tulevaan. Aina. Niinpä pelon voittaminen tapahtuu elämällä nykyhetkessä. Hyväksymällä se mikä on ja tekemällä asioita jotka ovat tässä hetkessä tehtävissä. Ja huomenna tehdään se mikä silloin on tehtävissä.
Konkretisointi. Nukun teltassa savannilla ja pelkään että huomisellä kävelyllä tulee vastaan leijona. Vatsaa kuristaa ja ajatukset pyörivät kuvittelemassa mitä silloin tapahtuu. Kun kävelen seuraavana päivänä ruohikolla ja se leijona tulee vastaan, mitä teen? Juoksen, huudan, tartun pyssyyn ja ammun. Mutta sillä hetkellä kun leijona tulee, luultavasti teen sen mikä on tehtävissä. En pyöritä sitä ajatuksissani.
"Mitä tehdä kun unelmat hajoavat?"
Opettelen hyväksymään, sanon itselleni "Tapahtukoon sinun tahtosi..." ja toimin tilanne kerrallaan, niin kuin koen oikeaksi tehdä. Ajattelen vähemmän, olen enemmän läsnä. Tässä ja nyt. Kun menneet asiat ja teot tulevat mieleeni, sanon itselleni "Ne oli silloin nyt on nyt. Mikä nyt on olennaista?". Ja kun tuleva pelottaa sanon "Huomista ei ole. Mikä nyt on olennaista?"
Joskus tämä onnistuu paremmin joskus huonommin, mutta tähän pyrin. Luulen, että näin myös uudet unelmat saavat uuden mahdollisuuden?
Hyvää alkanutta viikkoa!
-Jukka
8 kommenttia:
Jukka, nämä vastaukset ovat niin totta! Tämä hetki on ainut, mitä meillä on. Mukavaa viikkoa sinullekin! Tässä ja nyt.
ps. Olen leijona, älä ammu, jos savannilla joskus kohdataan :D
Neitsyet eivät yleensä ammuskele mitään ilman perusteltua syytä
Minun pelkuriltani kysyttiin kerran, että montako huoltani tai pelkoani on todella toteutunut. Kannattiko kaikki se pohtiminen, huolestuminen, varautuminen tai pelkkä pelkääminen?
Heh, murto-osaksi jäi se toteutuneiden määrä ja tajunnan täytti se mille kaikelle aikaani annoin.
Pelko on persiistä, jos sillä ei ole todellista tarvetta pelastaa minua todellisesta hätätilanteesta. Tai näin musta ainakin tuntuu. Nyt. =)
Juupas, eikä ainakaan tämä persoona muista yhtään hätätilannettakaan, jossa pelko olisi ollut varsinaisesti pelastava enkeli.
Paremminkin päin vastoin.
Liekö jotain tarttunut alitajuntaan kymmenen vuoden palo- ja pelastusalan harrasteesta?
Kiitos Jukka pelon avaamisesta.
Pelkoa voidaan kutsua eri nimillä. Itselleni tutuin pelon muoto, lähes päivittäinen, on huolestuminen.
Huomaan huolestumiseni siitä, että päässäni pyörii huolestuneita ajatuksia. Aina en tätä huomaa, mutta silloin kun huomaan, käytän samantapaista tekniikkaa kuin sinä. Ajattelen, että juuri nyt kaikki on hyvin ja kiinnitän huomioni nykyhetkeen, läsnäoloon. Ja kas, maailma valkenee.
Aiemmin olen ajatellut, että huolestumisesta on myös hyötyä. Sehän saa minut tekemään asioita. Esim. huolestun työasiasta, joka on jäänyt hoitamatta. Kun huolestuminen saavuttaa epämukavat mittasuhteet, niin hoidan työasian ja huolestumiseni poistuu. Tämä on kuitenkin raskas tapa hoitaa asioita. Parempi on olla "hereillä" ja huomata toimenpiteitä vaativat asiat jo ajoissa, jolloin huolestuneisuudelle ei ole tarvetta.
Jotenkin pelko ja huolestuminen alkaa kyllästyttää... Elämää voisi elää keveämminkin, ilolla. Ei kun opettelemaan...
Kyllästyminen on hyvä merkki. Se ei ole aktiivista kieltämistä, vaan paremminkin valmiutta päästää irti.
Päästää irti pelosta ja siitä jännitteestä tai energiasta, jota egomme saa stressitilasta itselleen.
Fight or flight - molemmista saa boostin, mutta kuten kaikki keinotekoinen energia, sekin kuluttaa voimiamme.
On aika mielenkiintoista, miten negatiivisiinkin tuntemuksiin voi kehittää riippuvuuden, kunnes viimein saa tarpeekseen...
Kiitos Jukka, tämä kaikki on niin totta. Voimme elää vain tässä nykyhetkessä.
tiinaliina: En malta olla kommentoimatta. Oikeasti voimme elää vain nykyhetkessä, mutta käytännössä aika usein emme edes ymmärrä eroa...
Lähetä kommentti