Rantakylä Normandiassa
Kalliot hehkuvat ilta-auringossa
ja aallot vierittävät rantakiviä
jotka kumisevat
kuin
kaukainen
ukkonen
ja aallot vierittävät rantakiviä
jotka kumisevat
kuin
kaukainen
ukkonen
Kirkuvia lokkeja meren yllä,
ilmassa täyden kesän värinää
ilmassa täyden kesän värinää
Onni
on läsnä,
mitään ei puutu
ja kuitenkin...
on läsnä,
mitään ei puutu
ja kuitenkin...
illassa on
Sinun kokoisesi
aukko
Sinun kokoisesi
aukko
Ikävä,
jota en osaa
enkä edes halua
paikata
jota en osaa
enkä edes halua
paikata
Tuo
tunne
saa minut
hymyilemään
tunne
saa minut
hymyilemään
Enhän edes tiedä,
onko sinua olemassa?
onko sinua olemassa?
-Jukka-
9 kommenttia:
kaunis runo, milläköhän se aukko täyttyisi? eiköhän siihen löydy ihan läheltä jotakin..
aikatherine: Vaikken oikeastaan haluaisi näitä itse tulkita, niin yksi vaihtoehto on, että aukon korjaaminen onnistuisi varmimmin ... itse ja itsestään. Sitten kun siihen on valmis.
Olen kokenut joskus saman tunteen. Hyvin puit sen sanoiksi.
Aina jotain jää...
Taas yksi loistava runo! Olen täällä blogimaailmassa muutaman kerran päivitellyt, että en ole "runoihmisiä", mutta nyt ne puhuttelevat eri tavalla. Hmm.. :)Avautuvat kai jokaiselle omalla tavallaan, mutta kiva kun jossain tuntuu ;)
Mukava kuulla, että tuntuu. Siksi kait näitä kirjoitan, että voin näin luoda yhteyden ja ykseyden tunnetta ihmisten välillä. Kuin myös yhteyttä itseeni, niin kuin olen jo muutamaan kertaan todennut. =)
Runo aaltosi ,,,liikuttavat sydäntäni sieluani ,,,
kiitos että keinutat sisintäni ,,,
lounatuuli /
Hyvä tunnelma, hieno onnellisuuden ja melankolian (ja myös keveyden ja syvyyden) tasapaino, jotka joillakin ihmisillä (kuten minulla) voivat hetkittäin olla hyvin lähellä toisiaan.
"illassa on Sinun kokoisesi aukko"
"Ikävä, jota en osaa enkä edes halua paikata" JESSS!!!
Kiitos Ari!
Luettuani taannoin sinun tekstejäsi, huomasin kaipaavani jotain saman kaltaista kuvakieltä omiini. Hetkittäin saan jo siihen tuntumaa...
Lähetä kommentti