Kerta kerralta syvemmälle
hampaani juureen
porautuu
pora
joka työstää
juurta, hermoa
ja verisuonten verkostoa.
Onneksi nämä eletyt vuodet ja elämät
ovat puuduttaneet hermoni
ja mieleni
niin etten
enää kiukuttele Sille,
joka on tekemässä minusta ehyttä taas.
Tunnottomin hermoin
maltan istua
hiljaa
ja antaa
mestarin tehdä työnsä.
Loppuun asti, niin kuin tarpeen on.
Olen kiitollinen tästä puudutuksesta
ja maltan tuskin odottaa
sitä hetkeä
jolloin astun ovesta ulos
kirkkaaseen auringonpaisteeseen.
Hoidettuna ja paikattuna,
hyvillä mielin
kestetystä koetuksesta.
Vielä kuitenkin
kielellä hapuillen
paikkoja,
joissa olin tottunut
tuntemaan
kipua.
-Jukka-
6 kommenttia:
Jukka, porasi osui hermoon!
Konkreettisella tasolla mainio kuvaus meidän kaikkien rakastamasta tuokiosta ja sen tunnoista tuossa niin mukavassa piinapenkissä. Runostasi tuli mieleen, että olen tosiaan joka kerta onnellinen, kun astun tuosta huoneesta ulos.
Ja se toinen taso avautuu hienosti todellisen Mestarin tehdessä työtään meissä. Loppu on upea: kuinka sitä kuitenkin hapuilee sitä tuttua kipua.
Kiitos. Tuottava kipuiluviikko takana. En tiedä kasvattaako kipu, mutta ainakin se saa ajatukset liikkeelle. ;)
Toiseen on paras luottaa silloin kun omilla taidoilla asia ei hoidu =) Ja joskus maailman ikävin paikka tuo suurimman avun (vaikkei lohtua).
Iloa viikkoosi!
Onnenkoukusta eksyin tänne,enkä pettynyt.:)
Hienoja,ajatukset liikkeelle saavia runoja! Kiitos!
.."Vielä kuitenkin
kielellä hapuillen
paikkoja,
joissa olin tottunut
tuntemaan
kipua."
Tämä kohta runossasi kolahti erityisesti minuun.
Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua,
Mimi
Kiitos Mimi.
Mukavaa talven odotusta sinullekin!
Auts. Hienosti tulkittu! Lähes kamalin paikka maailmassa...
Lähetä kommentti