Muistan ajan
kun en vaivannut
mieltäni huolilla huomisesta
kun helmikuun hanget
hohtivat kirkkaina
ja
mummon leipä
oli rakkauden osoitus,
niin itsestään selvä, ettei sitä
tarvinnut ääneen sanoa
ja se rakkaus,
se oli lämmin tunne sisälläni,
värinä munkkiniemen kreivin laulussa
kauniille anniinalleen
silloin
tuo tunne
tuo tunne
riitti täyttymykseen
...
Saisivat lumet jo tulla
ja valkaista tämän
harmaan
maan.
-Jukka-
3 kommenttia:
Ihanaa tekstiä.
Kiitokset mummoille, lapsuudelle, rakkaudelle ja lumen kirkkaudelle.
Olet se sama ihminen nytkin, vai ;-)
Kiitos muistutuksesta. Luulen olevani...
Huoleton on hiihtäjän hiihdellä. Siis toiveeni on sama: Lunta, please!
Lähetä kommentti