On
ihanaa
kuulla olevansa
rakastettu.
On
onnekasta
kun on rakastettu
ja tuntee itse
samoin.
samoin.
On
siunaus
löytää ihminen
jonka tietää sielunsa kumppaniksi.
Ja joka tuntee
samoin.
Mutta
miksi sanotaan sitä,
kun joku rakastaa sinua silloinkin
kun et itsekään pidä
itsestäsi?
itsestäsi?
...
Ehdoton rakkaus,
se joka hyväksyy sinut
sellaisena kuin olet,
ilman odotuksia
tai
vaateita,
tai
vaateita,
kaikkine virheinesi.
Uskallatko edes haaveilla?
Kannattaako sellaista
kaivata?
Kannattaako sellaista
kaivata?
Vai olisiko
sittenkin
parempi rukoilla
rakkauden tunnetta
itselleen?
sittenkin
parempi rukoilla
rakkauden tunnetta
itselleen?
-Jukka-
5 kommenttia:
Taidamme kaikki rakastaa jotakuta virheillä ja ilman. Ja taidamme kaikki olla jokatapauksessa jonkun rakastama, juuri tällaisenaan (ehjänä ja rikkinäisenä).
Tajutessani itsekin olevani
hankalimmillani,
heikoimmillani,
hölmöimmilläni,
pyydän että rakastaisi minua
juuri silloin eniten
kun sitä vähiten
ansaitsisin.
Anelen itseltäni.
Rukoilenkin.
Olisiko se ehdottominta rakkautta?
Jos oppisi.
Saati uskaltaisiko sitä
muilta edes odottaa.
Mee ja tiijä,
kon oot paljon enemmän vanhempikäpy.
;)
No pakkohan tuohon on vastata. ;)
Sen verran luulen oppineeni, että pelot toteutuvat melkoisella todennäköisyydellä. Toiveet heikommin.
Parasta on elää se minkä tuntee oikeaksi. Nyt.
Silloin se on totta.
Sitähän sää kysyit?
;)
=)
Oikeestaan en oo varma
mitä kysyin.
Ajattelin ehkä.
Totesin minulle.
Kerroin.
Mutta odtotin
hirmusti,
jotta osaat kuitenkin
antaa oikean vastauksen.
Aikamoinen luottamuksen osoite -
eikö? =D
Ja minähän vastasin.
Enkö vain?
Lähetä kommentti