Minun sieluni kaipaa liitovarjon kyytiin.
Olen
Olen
ajanut jo
vuoristoradan ja
tärissyt jännistyksestä
kiihdytysauton kyydissä.
Olen hypännyt kymmenestä
metristä kylmään altaaseen
empimättä,
kun sellainen on
eteeni tullut.
Nyt
tahtoisin
katsoa sinistä
maisemaa kukkulalta.
Lähteä liikkelle ja tuntea
ilman virta ihollani kun
juoksen jyrkänteen
reunalle.
Iloita kun
kasvava noste saa
siiven ylläni värisemään
ja hiljalleen jännittymään,
kunnes jalkani eivät
enää kosketa
maata.
Luottaa siipeen,
tuuleen,
ja
siihen
vetovoimaan
jotka yhdessä tekevät ihmeen,
Liidon ja hurman, vauhdin ja tuulen,
sen joka nostaa ilon kyyneleet poskille.
Toivoisin niin jo lentoon ja liitoon .
...
En kaipaa vuoristorataa,
en rakettia, enkä
jyrinää.
Minun
sieluni kaipaa
liitovarjon kyytiin.
-Jukka-
5 kommenttia:
Leppoisia liitoja! Liitovarjoilu on heräävä harrastus, sillä minunkin sieluni kaipaa liitovarjon kyytiin, kuten kauniisti asian kuvaat. Luulenpa että tuossa hommassa ego hiljenee ja sielu ja kaiken kauneus nousee pintaan. Inspiroiva kuva!
Rohkeuden jälkeen alkaa uusi rohkeus, unohtuu rohkeus. Kaikki on turhaa ja juuri siksi vaarallisen kaunista.
@Ari
Kiitos!
@Yksityisajattelija
Otan sanasi sydämeeni tunnusteltaviksi. Ne tuntuvat täydentävän tekstiäni. Kiitos!
Hienoa. Olet selvästi jo valmiina, joten upeita lentohetkiä sinulle <3
Runosi näyttää ja kuulostaa kauniilta <3
Lähetä kommentti