Sain oivalluksen kutakuinkin puolivälissä taivaltani. Olenko oppinut jotain ja mitä siitä seuraa? Paljon isoja kysymyksiä, joihin tunnustelen vastauksia sisimmästäni.
Olen irroittautumassa menneestä, sen painolastista ja riippuvuuksista mutta myös onnen aiheista.
En kuitenkaan käännä katsetta huomiseen. Se tulee aikanaan ja näyttää siltä miten olen tänään. Elämä on tänään, se on nyt.
"This too shall pass."
Oivalluksesta seuraa uskallus. Sitä opettelen parast' aikaa. Uskallusta päästää irti ja löytää uutta. Uskallusta luottaa elämän kantavaan voimaan. Uusia maailmoja ei löydä, ellei uskalla päästää katsetta irti vanhasta horisontista.
Useammalla blogilla jota olen seurannut on kirjoitettu tästä. Hapuilusta kohti sisintä ja mielenrauhaa. Paljon toiveikkuutta ja samalla myös huolta. "Pitääkö kehittyä? Täytyykö ihmisen odottaa itseltään jotain enemmän ... eikö voisi vain antaa olla ja hyväksyä se, että on epätäydellinen ihminen josta ei välttämättä tule valaistunutta tässä elämässä?"
Kyllä ja ei. Ei täydy kehittyä ja hyväksyminen on hyvästä. Samalla kuitenkin tulee noudattaa sitä heräilevää sisäistä ääntä ja tehdä se mikä tuntuu oikealta. Vaikka se ei olisikaan aina helppoa ja vailla ahdistusta.
Ja samaan aikaan kuitenkin...
Ahdistus ei ole itsetarkoitus. Se voi kuitenkin toimia herätyskellona, joka kertoo että on aika avata sydän elämälle ja elämänilolle. Eckhart Tolle kertoo elämänsä muuttuneen hetkellä, jolloin hän kuuli sanovansa itselleen "I can not live with myself anymore."
Ja oivalluksesta syntyy uskallus...heittäytyä elämän varaan. Rohkeammin.
Katson ulos junan ikkunasta. Valkoinen usva verhoaa maiseman ja rauhoittaa mielen. Kun horisonttiin ei näe, on helpompi olla läsnä siinä, missä on. Hymyilen itsekseni...
14 kommenttia:
... juu. Kävin ja kuuntelin vähän Tollea. Olin kriittinen, mutta en löytänyt mitään miksi ei. Oikeastaan ajattelen juuri noin parhaina hetkinäni. Olemme osa luontoa, Jumala on läsnä kaikkialla. Rakkaus. (sellainen teoria, että olisimme itse itsemme jumalia, sitä en osta)
Tollessa viehätti henkilönä tietynlainen vaatimattomuus, nöyryys. Ja sellainen, ettei häneen tarvitse "hurahtaa" (ei hypnoottista katsetta tms.) Kuuntelen lisää, mielenkiinnolla.
:)
p.s.(pidä edelleen peukkuja...)
Ei tarvitse uskaltaa, eikä tarvitse oivaltaa, voi vain hellittää vanhasta, laskea irti, rentouttaa lihakset, avata nyrkin.
Siinä se on koko ajan, yksinkertaisesti, siinä se on koko ajan ollut, vieressä. On hyvä muistaa, että olet paras itsesi koko ajan. Kukaan muu ei voi olla sinä, kukaan ei tunne tunteitasi, kukaan ei ajattele ajatuksiasi. Ja Jumala on käsite, jonka jokainen voi määritellä itse haluamallaan tavalla.
- silmut
silmut:
Olet periaatteessa oikeassa ja olen täysin samaa mieltä kanssasi.
Ja kuitenkin "voi vain hellittää..." on helpommin sanottu kuin tehty, muuten se olisi varmaan paljon yleisempää ;-)
Monille meistä hellittäminen on uskallusta vaativa juttu.
Ihan kuin lapsena ensi kertaa pää edellä veteen hyppääminen. Tuntuu pelottavalta, kunnes oivaltaa kokemuksen kautta, että teko ei ole vaikea ja oikeastaanhan se vesi on tuttuakin tutumpi elementti.
Joo, periaatteessa ja oikeesti. Olen itse harjoitellut koko v2009 irti päästämistä, ei-tekemistä, ei-ajattelua jne. Ei oo helppoo, mutta aina hetkittäin kirkastuu ja sitten kirpoaa ote eli puristaminen, pakottaminen, esitys yms.
Sun jutut ovat olleet nyt myös mukavaa luettavaa. Kiitos.
-silmut
Aivan! Vaikka hellittäminen ja ei-tekeminen ei vaadi yhtään aikaa, voi sen tilan päälle jäämisen harjoittelu kestää lopun ikää;-)
Kiitos itsellesi hyvistä kommenteista.
En malta olla kertomatta millaisen avun itse olen saanut. Olen aina reagoinut kropallani hyvin voimakkaasti stressiin ja masennukseen. Psykiatrini lähetti minut psykofyysiseen fysioterapiaan ja tuolla olen oppinut löytämään oman kroppani ja sen voimavarat. Hengitysharjoitukset, fyysisen tasapainon löytäminen ja kroppaan keskittyminen ovat yllättäen auttaneet myös mielen tasapainon hakemisessa, antaneet itseluottamusta ja uskallusta. Toden totta, kun pystyy tunnistamaan kroppansa ja pystyy luottamaan omaan kehoonsa, pystyy paremmin luottamaan myös omiin henkisiin voimavaroihinsa!
Tää sopii mulle, koska oma kroppatuntemukseni oli totisesti hukassa (en uskaltanut edes istua lattialle, kun luulin etten pääse sieltä omin voimin ylös :D )! Itseluottamukseni ja itsetuntoni ovat kasvaneet huimasti ja voimavaroja on sadellut kiitettävästi!
Räpättäjä: Niin totta. Hengitys ja tasapaino pitäis saada peruskoulun opetusohjelmaan.
Aattelin sunnuntaina kokeilla "joogaa jäykille" treeniä. Saas nährä...;-)
Pikaluin sinun tekstejä marraskuusta tähän hetkeen. Hmm... tuli mieleeni haalenneita muistoja. Ehkä elämä on oivaltamista ja unohtamista, kunnes tasoittuu.
HeidiR:
Juurikin niin ja sitten alkaa taas uudestaan;)
... mut mä olen mummo. En kyllä ymmärrä yhtään, mutta vaikuttaa siltä, että elämä on ihanaa. Heittäytymisteoria on ihan paras... ;)
p.s. olen vähän sekaisin
Sul on nyt yks ihan parhaita syitä olla sekaisin...
Onnittelut vielä kerran!!
Miten meni jäykkis-jooga?
Annoitko periksi, löysäsitkö,
uskoitko että jäykkäkin taipuu, kun antaa periksi ja unohtaa kaavat ja uskomukset ja vanhentuneet väitteet?
- silmut
Ad Anonyymi:
Uskotko, jos sanon etten ole enää vuosiin epäillyt kaavojen, uskomusten ja vanhentuneiden väitteiden periksi antamisen merkitystä?
Eilisen kokemukseni pohjalta tekisi kuitenkin mieleni väittää, että ihan pelkällä mentaaliharjoituksella ei jäykkiksen keho kuitenkaan vielä taivu aivan jokaiseen asanaan, joka joogaperinteestä löytyy.
Uskon, uskon nykyään liki kaikkeen ja toisaalta minun ei tarvitse uskoa mitään.
Eipä tietenkään jokaiseen asanaan, mutta ainakin joihinkin ja ehkä yllätät itsesi, jos mentaaliharjoittelet ensin. Jos mieli uskoo ainetta, miksei aine uskoisi mieltä.
Joogaa en ole itse kokeillut, mutta kaikenlaista muuta kyllä. Tavoitteeni nyt on luopua kaikista arvoista, moraalista, etiikasta ja asenteista, koska käytin niitä niin väärin. Tavoitteeni on täydellinen vapaus mitä se sitten merkitseekään. Ehkä lopulta vapautta vapaudesta ;-)
Lähetä kommentti