torstaina, toukokuuta 06, 2010

Tajunnan virtaa


Olen kirjoittanut tätä blogia pian nelisen vuotta. Ajatus oli kokeilla mistä blogissa on kyse ja löytää yksi tapa kirjoittaa ihan kirjoittamisen ilosta.
"Kirjoitan nähdäkseni, mitä ajattelen".

Se pitää edelleen paikkansa. Kirjoittaminen on minulle intohimo, vaikka annostelenkin sitä aika hillitysti.Kirjoitan yleensä silloin, kun siltä tuntuu. Pointti on tunnelmissa, jotka haluan jakaa jollakin tavoin toisille kanssaihmettelijöille. Yleensä huomio on jossain juuri siihen hetkeen liittyvässä ajatuksessa tai tunnelmassa..

Aina silloin tällöin kurkistan kuitenkin taaksepäin ... ihmetellen ajan ja ajatusten virtaa...

Vuodet kuluvat ja elämä soljuu eteenpäin omassa tahdissaan. Kokemukset ja näkemykset vaihtuvat tilanteen mukaan noudatellen elämän kulkua ja kaarta. Omassa elämänkaaressani tunnen tulleeni muutoksen eteen.  "Kuka olen, mihin menen ja entäs sitten?"

En tiedä...

Luulen, että kysyminen on tärkeämpää kuin vastaaminen. Luulen,  että on hyvä olla hiukan hakusessa, jottei jäisi jumiin.Vaikka jumillakin on oma merkityksensä, koen että nyt olisi aika päästä eteenpäin. Johonkin, jota en vielä tiedä, enkä edes ymmärrä.

Juuri tänään tuntuu siltä, että haluan uudistua...

Ei hajuakaan, mitä se tarkoittaa, mutta sellainen tunne on nyt päälimmäisenä. Kaipaan tuoreita näkökulmia ja yllätyksiä jotka vievät jalat alta.

Nyt kun se on sanottu, voin luottavaisesti antaa yllätysten tulla.

Näin se käy, näin se toimii...

Sitä saa, mitä tilaa.

Usko pois...



CHECK THIS OUT:
EIGHT IRRESISTIBLE PRINCIPLES OF FUN

Ei kommentteja: