Neljän vuoden blogihistoriani aikana olen tehnyt sellaisen havainnon, että keskusteluun yhtyy sitä enemmän ihmisiä, mitä vähemmän yksiselitteinen on tekstini sisältö ja pointti. Kommentit ovat tuolloin omakohtaisia ja elämänmakuisia.
Olen saanut myöhäisen oivalluksen; runous ja musiikki kuvaavat elämää todemmin, kuin mikään tutkimus tai proosateksti.
Olen yrittänyt hahmotella tätä parikin kertaa: marraskuussa 2009 kirjoitin epätarkoista ajatuksista ja tammikuussa 2010 kauneuden kaipuusta.
Oikeasti koskettavaa on se, mitä ei voi sanoin kuvata. Oikean elämän tuntee vain sydämessään, kun sydän on avoinna ja yhteydessä elämää ylläpitävään voimaan.
Tästä voisi ehkä oppia jotain...
jos haluat yhteyttä, anna tilaa tulla ja tulkita,
jätä asioita avoimeksi ja anna yllätyksille mahdollisuus.
2 kommenttia:
Hei Jukka! Ihanasti sanottu tuo, missä tuntee oikean elämän. Runous ja musiikki eivät synny ilman tunteita, ja voihan myös ajatella noiden kahden olevan myös ilmentymää siitä, kun ihminen on flow-tilassa, eli yhteydessä omaan rajattomuuteensa. Hih, tulee mieleen, että kauan sitten kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa aineeni loppuun runon, sain laudaturin. Kerroin siinä tunteistani. Melko rohkeaa, vai mitä?! :)
Kiitos.
Vaikken olekaan erityisesti perehtynyt klassiseen musiikkiin, niin helppo on yhtyä E-P Salosen taannoiseen kommentiin "Klassinen musiikki on sivilisaatiomme korkein saavutus". Yksi suosikkiblogistini Jukka Kemppinen on kohtuullinen asiantuntija ja hänen blogistaan olen saanut useamman hyvän vinkin tutustumisen arvoisista kappaleista.
Luulen, että tietynlainen rohkeus on muuten myös asia, joka nousee samasta lähteestä. On helppo olla rohkea asioissa, jotka tuntuvat sydämessä oikeilta. Vai mitä?
Lähetä kommentti