maanantaina, maaliskuuta 28, 2011

Kalastaja


Sukellan
yhä syvemmälle
kaipauksen mereen
vaikka jokaisella vedolla
rintaani pakottaa
ja vaikka tiedän
sinun 
olevan syvällä piilossa
harmaan kuoren alla.

Kuoren, 
jonka alla olet luonut
sileän pinnan suojaamaan haavoilta
joita epäonnen murut ovat 
sisääsi hiertäneet

Mutta minä olen onnekas, 
sillä tiedän sinun olevan 
helmi.

Unelmani.

-Jukka-



8 kommenttia:

Oriolus kirjoitti...

Hieno runo ja kuva helmenkalastuksesta. Sen vaikeudesta ja palkitsevuudesta. Kiitos!

Markonki kirjoitti...

Upea runo, raikas!

ansu kirjoitti...

Tämä on ihana, kiitos!

Leila Anipuro kirjoitti...

Minä virtuaalirakastan pääsi ja sydämesi yhteistyötä! Koskettava, lainaisinko sanojasi:osui ja upposi.

Olen tässä ystäväni kanssa pohtinut, että elämä on välillä pistänyt niin polvilleen, (hieno kiertoilmaisu myöntämättä omaa osuuttaan asioihin!) että välillä tuntuu, ettei enää uskalla unelmoida.
Että se unelma tuntuu hiilenpalaselta, mikä on edelliseltä kesältä jäänyt pallogrilliin, kostunut, vettynyt, ei syty. Parempi heittää pois.

Että on parempi olla, kun jättää unelmat sikseen.
Ja irtipäästämisen jälkeen jokin, kuin varkain, saa taas liekin palamaan. Joku muistuttaa, että unelma on tavoittelemisen arvoinen.

Ja vettyneen hiilen liekkiin saaminen voikin olla seikkailu.

Elämä on. Helmiä ja hiiliä.

Jukka kirjoitti...

Lukijani, kommentoijani, kiitos!

Ja erityisesti kiitos Sinulle Helmeni...unelmasta...

(Joskus minunkin sanani loppuvat kesken.)

kaisu marjatta kirjoitti...

puhutteleva runo

Birgitta kirjoitti...

Kaunis runo =)
Ja hieno kuva tähän runon yhteyteen. Vapaasukellusta =)

Jukka kirjoitti...

Jepjep. Ja vapaasukellushan on suorastaan käänteistä hommaa vapaapudotukseen verrattuna.

Tykkäsin kuvasta muutenkin koska se on etäisesti tutun oloinen ;) Palaan tähän ensi viikolla...