Tietoyhteiskunnassa tieto, puhe ja kuvakin kulkee lähes ilmaiseksi ja lähes reaaliajassa. Miksi siis edelleen ihmisiä kutsutaan samaan paikkaan a)katsomaan lähes pysähtymätöntä powerpointvirtaa, säestettynä ääneenlukemisella b)toteamaan esityslistalla olleiden asioiden olevan vaiheessa kiireestä johtuen tai c) kuulemaan, mitä joku jossain on jo päättänyt ja haluaa osallistujien automaattisesti hyväksyvän.
Nykyinen työyhteisöni on hyvin korrekti, eikä sen hajaantumistekijä siksi nouse kovinkaan korkealle. Tosin korrektius on sitä luokkaa, ettei kokouksen kulkua haluta häiritä millään muotoa. Ei edes kommenteilla tai palautteella, ellei sitä erikseen pyydetä.
Ainoa mielekäs perustelu Palaverstanin matkalle on osallistujien keskinäinen kommunikaatio. Kommunikaatiolla tarkoitan ilmeiden, eleiden, äänenpainojen, katseiden ja sanojen vaihtoa joka välittää suunnattomasti enemmän tietoa osallistujien suhteesta käsillä oleviin asioihin. Kaikkia niitä vuorovaikutuksen keinoja, joita varten aistimme ja aivomme ovat kehittyneet nykyiselle tasolle.
Koska eleiden mittaaminen on työlästä, voisi hajaantumistekijän rinnalle ottaa vuorovaikutuksen suhdeluvun (100*osallistujien väliset puheenvuorot/kokouksessa yhteensä tehdyt puheenvuorot). Jos suhdeluku jää alle 50% voidaan seuraavat kokoukset ehdottaa toteutettaviksi pienemmällä kokoonpanolla tai kokonaan sähköisessä muodossa.
Tiedotteena muodossa tai toisessa.
Tai oikeastaan meidän tapauksessamme parempi ratkaisu voisi olla aihelistan lyhentäminen puoleen, joka voisi luoda edellytykset vuorovaikutuksen synnylle. Jo kahden minuutin hiljaisuus puheenvuorojen välillä voisi olla järisyttävä kokemus ja houkutella ihmiset keskustelemaan, siis rikkomaan tuo hirveä hiljaisuus.
- Usko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti