NYT!

Tänä aamuna sattui jotain merkillistä, minäpä kerron...

Tehtävänäni oli herättää kaksi 5-vuotiasta poikaani , pukea ja viedä päivähoitoon. Ulkona pimeää ja -25 astetta. Minusta se oli kamalaa, mutta pojat olivat täynnä intoa - "se on viisi astetta kylmempää kuin eilen, iskä, tajuutsä?!"

Aikataulu. Vaatteet päälle, autanko minä kun näyttää sujuvan hitaasti... en edes ehtinyt sanoa sitä, kun minut heitettiin lastenhuoneesta ulos - "älä kato kun mä puen!"

Minuakin aina katsotaan kärsimättömästi töissä, ajattelin ja kaadoin itselleni kupin kahvia.

Kun oltiin eteisessä, haalarivaiheessa, kiire-piru iski taas minuun ja minulta lipsahti, että "haalarit päälle, nyt mentiin".

Toinen pojista kääntyy ja katsoo silmiin: "kuules iskä, kiirettä ei ole olemassakaan!"

Haen toisen kahvin ja katselen hartaana, kun kaksi nuorta zen-munkkia suorittaa aamun haalarimeditaatiotaan. Päätän olla odottamatta mitään; tämä hetki on ikuinen ja kullankallis, parempi kuin mikään tuleva hetki. Minä katselen nyt poikiani, ihan hiljaa ja tarkkaavaisesti.

Kun pojat on viety, palaan kotiin ja luen Uskon viestin. Usko kirjoittaa sodasta. Minulta on isoisä kaatunut sodassa, en ole häntä edes tavannut, mutta näen menetyksen joka päivä oman isäni silmistä. Sodilla on taipumus periytyä.

Pysähdyn, ajatus töihin lähtemisestä häviää jonnekin, enkä lähde perään etsimään. Kuuntelen hengitystäni, omaa virtaamistani sisään ja ulos. Kämmenselät alkavat lämmetä ja kihelmöidä. Katson käsiini, huomaan ihoni, vereni virtauksen, hermot, lihakset, jänteet. Mihin olen näitä käsiä käyttänyt? Olenko koskettanut tarpeeksi hiljaa, kunnioittavasti, rakkaudella?


Ajatukseni pysähtyvät, mieleni on hiljaa. Yht'äkkiä huomaan koko kehoni, tunne alkoi käsistä ja sujahti kaikkialle. Kuulen jokaisen soluni riemuitsevan elämästä ja yhdessäolosta.

Sota ei ole ulkona, se on sisällä, meidän sydämissämme. Se ei ole huono juttu, päinvastoin: koska se on ihan lähellä, sille voi tehdä jotain. Sota ja hätä omasta mielestä on ihan helppo lopettaa, ihan heti, samantien. Ei vaadi vaivaa, ei maksa mitään, ei kestä kauan.

Hengitä, katso käsiisi... sota on ohi, rauha on NYT.


- Oiva