Hieno tarina, kyllä Toivoa on.
Tuo mieleen alkuperäisen mottomme eli HYVÄn. VÄhemmän ahmimista, jätetään muillekin - vanha oppi, jonka lapset tuntuvat tietävän ja meidän sukupolvemme unohtaneen.
Muistuupa mieleen, kun olimme poikien kanssa metsässä hiippailemassa, kepit kädessä, leijonien varalta kuulemma. Pojat kaatoivat yhden hirven, minä sain kantaa sen kotiluolaan. Pojat keräsivät oksia ja teräviä kiviä, raahasivat ne pihaan ja istuivat tohkeissaan veistelemään keppejään niillä kivillä. Minä hytisin kylmissäni ja taisin vilkaista kännykkääni, kun alhaalta kuului ääni: "istupas isi tähän nuotiolle, niin me näytetään sullekin... ukki on kertonut, että näistä puunkuorista voi tehdä vaatteita... ne veistellään irti näin, ja sitten niistä punotaan lankaa... ukki on kertonut kaikea muutakin, miten metsästetään ja tehdään maja ja sellaista..."
Katselivat minua kuin väliinputoajaa, suurta Perinteenhukkaajaa, jonka takia ikiaikainen ihmiskunnan selviämisviisaus melkein hukattiin - onneksi ukki muisti ja selitti heille, miten metsässä selvitään hengissä.
Minä olen aika peto, kun pitää viisastella powerpointilla ja lähetellä sähköposteja, mutta jos sähkö loppuu ja perhe täytyy pitää lämpimänä ja ruoassa ilman luottokorttia ja ostoskeskusta, niin silloin... no, onneksi ukki on selittänyt asiat meidän pojille.
Pojat ovat tämän kyllä huomanneet, ei ole meidän iskä käytännön mies, ei ole:
Kun tulin tänään kotiin töistä, oli vastassa kaksi säihkysilmäistä ja punaposkista poikaa, jotka olivat tehneet ystävänpäivälahjoja äidille ja isälle (!)
Eivät jaksaneet pitää salaisuutta, vaan kertoivat samantien, mitä olivat tehneet. Äiti saa kuulemma sydämen, ja iskä variksen. "Kun sä aina unelmoit, että sä lennät!", riemuitsivat pojat.
Kraa kraa, Toivolla on siivet.
- Oiva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti