Elämässä esiintyy paljon synkroniteettia, asioiden ja ilmiöiden kummallista "samaan tahtiin tanssimista" - oletteko huomanneet? Mielenkiintoinen kirja, jos kiinnostaa: http://www.amazon.com/Synchronicity-Inner-Leadership-Joseph-Jaworski/dp/1576750310
Kuten jo aiemmin on ollut puhe, olen ihmettelemässä Australian aboriginaalien kulttuuria ja ajatuksia elämästä, olin juuri aikeissa kirjoittaa heidän käsityksestään sanasta "respect" eli kunnioitus:
“Respect in the Aboriginal sense is an action, a verb: it means that you allow people to see you ‘in your true form’, as you are. You show your true self only to people you respect, people you think worth the effort, and who you consider as having the capacity to understand what you mean and who you are. Showing yourself as you truly are to another person is, as such, a sign of respect.”
Aboriginaalien mielestä kunnioitus on sitä, että uskallan/viitsin/haluan avautua aidoksi itsekseni juuri Sinun seurassasi. Kunnioituksen puute on sitä, etten uskalla/viitsi/halua, ja se tulee esiin teeskentelynä, roolin taakse pakenemisena, mielistelynä yms.
Meillähän kunnioitus usein liittyy pelkoon tai alamaisuuteen - suostun auktoriteetin alaiseksi, siis kunnioitan sitä ja tottelen. Tai katson ylöspäin jotain ihmetyyppiä tai ihmesuoritusta.
Vaikuttaa siltä, että aboriginaalit ja me olemme tässä(kin) asiassa aika kaukana toisistamme?
Milloin viimeksi sait aboriginaalimaista kunnioitusta osaksesi työpaikallasi? Tai kotonasi, tai ystävien parissa? Tai mikä tärkeintä, milloin kunnioitit toista ihmistä avautumalla, laskemalla suojauksesi täysin, heittäytymällä yhteyteen ilman mitään leimaamista ja ennakkoluuloja?
Ai niin, se synkroniteetti... onko niin, että Usko on kunnioittanut pomojaan/asiakkaitaan ja avannut itsensä aitoon aboriginaalityyliin? Jos siitä on tullut (vain) kolme kertaa takkiin, ei se mitään - isompi häviö olisi ollut, jos sen vuoksi olisi pitänyt kuorensa kiinni ja tehnyt niin kuin kaikki muutkin tekevät.
Parempi olla nokka veressä mutta elossa, kuin nokka puhtaana mutta itsensä hukanneena.
Terveisin useasti turpiinsa saanut Oiva :-)
PS. Jos aboriginaalijutut kiinnostavat, kurkkaa tämä: http://www.treadinglightly.sveiby.com/
3 kommenttia:
Aboriginaalien kunnioituskäsite = hyvä lähtökohta.
Toivottavasti siihen sisältyy myös se, että uskaltaa/viitsii/ haluaa avautua näkemään ja kuulemaan paitsi oma itsensä muiden edessä, myös toiset ihmisyksilöt.
Oman itsensä kunnioitus - to thine own self be true - voisi nimittäin olla erinomainen asetelma myös toisen, ainutlaatuisen ihmisyksilön kunnioittamiselle; kunnioitan hänen kokemustaan tästä maailmasta ja hänen henkilöään.
Introvertti ja ekstrovertti kunnioitus?
Entäpä muun elämän kunnioitus? Uskallanko/viitsikö/haluanko avautua kunnioittamaan luonnon, Gaian, Äiti Maan, elämän rytmin tai Jumalani (lista ei ole suljettu) monimuotoisuutta?
Omana kunnia-ohjenuoranani olen pitänyt sitä, että pyrin olemaan katsomatta ketään ylöspäin ja pyrin olemaan tarpeeksi viisas, että ymmärtäisin olla katsomatta ketään alaspäin.
Hyvä poinzi nessi,
kunnossa olevan itsekunnioituksen voisi määritellä niinkin, että se on sitä kun kyetään katsomaan toisia silmiin. Samalta tasolta ja kuitenkin kunnioittavasti.
Minusta tuntuu, että olemme jonkinlaisia kanavia tai venttiileitä tai pumppuja, ja seisomme yhdessä ja samassa vesilätäkössä (se on iso lätäkkö).
Alhaalta sisällemme nousee yhteistä vettä - kollektiivinen tietoisuus tai kulttuuri tai miksi sitä haluaakin kutsua. Se vesi on niin puhdasta tai likaista kuin me kaikki yhdessä olemme.
Vesi nousee ylöspäin sisällämme, ja se mitä todella olemme, joko puhdistaa tai likaa vettä.
Lopulta ylös nouseva vesi valuu yli, suihkuaa päämme läpi takaisin siihen lätäkköön. Jos sisällämme on oman itsen kunnioitusta, rakkautta ja anteeksiantoa omille virheille, se vaikuttaa veteen ja valuu yli muillekin. Jos sisällä on arvostelua ja pahantahtoisuutta, sitä sekoittuu veteen ja valuu yli lätäkköön.
Eli oman itsen kunnioitus on lähtökohta, eikä se millään voi jäädä muuttumatta muiden kunnioitukseksi - ehkä voisi sanoa, että näkee itsensä muissa, rajat putoavat ja tuntuu siltä että kaikki onkin yhtä.
Ja muista puhuttaessa emme puhu vain ihmisistä, vaan kaikesta mikä elää.
Lähetä kommentti