tiistaina, syyskuuta 19, 2006

Lapsia ja aikuisia


Milloin lapsista tulee aikuisia? Ja mitä se tarkoittaa?

Aikuiseksi kasvaminen on jotain, mitä suositellaan silloin, kun joku on tehnyt jotain vastuutonta. Lapsellinen on sellainen, joka ei noudata vakavuuden normia tai jonka huumorintaju on yksinkertainen.

"Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta."

Jotain on muuttunut sen jälkeen, kun nuo sanat lausuttiin ensimmäisen kerran, sillä "lapsen kaltainen" ei ole aikoihin ollut tavoiteltu tila.

Vai olisiko maailma siltä osin muuttumassa?

Luin viime viikolla lehdestä taas yhtä juttua, jossa todistettiin, että suomalaisten koululasten tulokset ovat huippuluokkaa. Huolimatta suurentuvista luokkakoosta tai univeloista, joita harrastukset ja iltavalvonta aiheuttavat. Onkohan kukaan tutkinut kansainvälisesti, miten vanhempien työajan pituus korreloi tämän asian kanssa? Suomessahan on liki maailmanennätyslyhyt työaika?

Iltalehdestä löytyi perjantaina myös artikkeli, jossa ihmeteltiin miten seesteiseltä ja kypsältä vaikutti 18 vuotias tyttö, joka oli puolet elämästään viettänyt sellissä mielenvikaisen aikuisen vankina. Ajankulunaan vain television ja radion laatukanavat ja kirjallisuuden klassikot. Asiantuntijat selittivät ihmeen johtuvan siitä, että tytöllä oli ollut ylin kyllin aikaa viettää ajatustensa kanssa lukemaansa ja kokemaansa jäsentäen. Koko murrosikänsä.

Huomasin muuten tulkitsevani, että seesteinen ja kypsä on automaattisesti parempi kuin...mikä niin?

Mitä tästä voi ajatella? Systemaattinen ja suunnitelmallinen kouluttaminen johtaa erinomaisiin tuloksiin? Ihmiset ovat erilaisia ja poikkeusyksilöillä on poikkeuksellisia ominaisuuksia? Virikkeiden maksimoinnin sijasta kannattaisi vetäytyä hiljaisuuteen?

Olen taipuvainen uskomaan sinua, Oiva. Uskon, että "nyt" on parempi kuin "sitten kun" tai "silloin ennen". Mutta voiko sitä todistaa? Voiko sitä opettaa?

Kun kysymykset ovat heränneet, on vastauksilla tilaa tulla.
Helpommin, yksinkertaisemmin ja vähemmän.

-Usko


"The quality of your consciousness at this moment is what shapes the future—which, of course, can only be experienced as the Now." Eckhart Tolle

Ei kommentteja: