Hmm... hiljaisuuteen vetäytyminen kuulostaa hyvältä. Sitä varmasti aika ajoin tarvitaan. Toisaalta, ongelmat ratkotaan yhdessä, ei vetäytymällä. On siis opittava tulemaan toimeen, silmästä silmään elämän todellisissa tilanteissa.
Eikös virikkeiden maksimointi ole juuri sitä, mitä lapset tekevät?
Lapset ovat läsnä siinä virikemyrskyssä, ottavat sen sellaisena kuin se on. Lisäksi he nukkuvat paljon, näkevät unia ja leikkivät virikkeillään.
Me aikuiset ahmimme virikkeitä, mutta emme sulata ruokaamme. Meiltä puuttuu leikkimieli, ja mielen leikki. Otamme kaiken niin vakavasti, että se tappaa meidät. Emmekä me nuku ja uneksi tarpeeksi.
Lapselle elämä on iloa tässä ja nyt, aikuiselle kuolemanvakavaa kilpailua jostain aarteesta tuolla ja sitten kun.
On ihan selvää, ettei voi olla maailmaa ilman lapsia. Ei taida toimia sen paremmin maailma ilman aikuisiakaan? Mutta ripaus lapsenmieltä ja ajatuksen keveyttä tekisi kaikille aikuisille hyvää.
Se voisi muuttaa monta työpaikkaa tehokkaista tehtaista vaivattoman aikaansaamisen keitaiksi.
Haluaisin keskustella vaivattomuudesta. Oletko sinä Usko koskaan ollut vaivattomassa kokouksessa? Mitä siellä tapahtui? Miksi siitä tuli vaivaton, miksi asiat alkoivat virrata ilman ponnistelua?
- Oiva -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti