Vaivattomuus ei ole kulttuurissamme arvostettua eikä ehkä tavoiteltavaakaan. VAsta kovan ponnistelun jälkeen voi sanoa ansaitsevansa oluen/saunan/rentouttavan lepohetken nojatuolissa.
Olen itse saman taudin kantaja. Suoraan sanottuna en muista olleeni vaivattomassa kokouksessa. Asiat ovat joskus voineet sujua yllättävän mukavasti ja selittämättömän tuloksellisesti. Mutta heti kun olen huomannut asianlaidan minua on alkanut vaivata ajatus että jotain on jäänyt tekemättä. Ei ole varmaan yritetty eikä ponnisteltu tarpeeksi. Enemmänkin olisi voinut saada aikaan? Ihan varmasti...taitaa olla parasta varata seuraavaan tapaamiseen tiukempi agenda .... tai tarkistaa tavoitteita?
Kuules Oiva, mitä sitten jos asiat virtaavat vaivatta? Miten voin osoittaa merkitykseni ja sen että olen panostanut täysillä hommaan?
Tottakai lapsenmieli tekisi hyvää, mutta jonkun täytyy kantaa vastuu hommista ja ottaa se vakavissaan, jotta lapset saavat olla lapsia. Osoittaa että ihan vakavissaan tässä ollaan näiden hommien kanssa ja hiki päässä painetaan. Yhtään kovempaa ei enää pääsisi, jos ei sitten ole ihan pakko.
Ponnistelematon virtaus? Alamäkeä vaan... sulavasti ... määrätietoisesti...luonnollisesti ... aina maaliin saakka.
-Usko-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti