sunnuntaina, lokakuuta 15, 2006

Innovatiivinen maailmanparantaja?

Hommat pitäisi hoitaa asiallisesti, siitä olen samaa mieltä kaverisi Gordonin kanssa. Aikuisten ihmisten outo tapa hoitaa omia turhaumiaan työpaikalla alaisia ja kollegoita pompotellen on ihme juttu.

Eläinkuljetuksista on tarkat säännöt, joita jopa valvotaan etteivät eläimet kokisi turhaa stressiä teurasmatkallaan.

Kuitenkin jopa näitä lakeja laativissa ihmisten työpaikoissa (en tunne tapauksia, mutta yleistän ihan arvauksella) aiheutetaan ajan, rahan ja hyvinvoinnin heikkenemistä turhamaisten/loukattujen henkilöiden toimesta. Eikä kukaan puutu asiaan!?

Viime viikkoina on näkynyt lehdissä kahdenlaista viestiä, ja sisällöltään täysin päinvastaista, työajasta ja sen pituudesta.

Suomalainen tehtaanjohtaja on todennut julkisessa puheenvuorossaan, että ellei työpäivää pidennetä tunnilla tai parilla, ei meillä ole mitään toivoa pärjätä kansainvälisessä kilpailussa.

Samaan aikaan Harvardin professori, Putnam nimeltään, ihmettelee miksi yhteiskunta antaa yritysten saastuttaa sosiaalista ympäristöään liian pitkillä työpäivillä, jotka vahingoittavat sosiaalisia rakenteita ja tulevat aiheuttamiensa vaikutusten vuoksi todella kalliiksi veronmaksajille.

Tuottavuudesta ja kilpailukyvystä puhuttaessa on jotenkin surkuhupaisaa että tietoyhteiskuntamme ei tunnu keksivän sen innovatiivisempia keinoja, kuin työajan pidentäminen ja henkilömäärän vähentäminen:-/

Esimerkki innovatiivisemmasta keinosta voisi nimenomaan olla kyykyttämisen lopettaminen ja ihmisten arvostuksen rakentaminen.

Ongelmana tämmöisessä maailmanparantamisessa vain tuppaa olemaan se, että ne paikat joissa olisi eniten kehittämistarvetta, ovat kaikkein huonoimpia tarttumaan muihin kuin noihin määrällisiin tehostamiskeinoihin.

Jos Gordon on keksinyt tähän viisasten kiven niin se täytyy tulla kyllä kuulemaan.

Nähdään!

-Usko-

Ei kommentteja: