Olikohan parisen viikkoa sitten kun tallensin nuoren Cohenin konsertin Teemalta(?). Olen pitänyt tästä herrasta nuoresta asti, hänellä on todella herkkää ja kuitenkin vahvaa tulkintaa.
Sekin on hauskaa, kun Cohenia ajatellessa tulee heti mieleen hänen äänensä.
Kiitos tästä =)
ps.Edellinen runosi oli taas niin täydellinen, että sitä oli vaikea kommentoida =)
Cohen iski minuun kaksi vuotta sitten pommin lailla. Eikä ruudinkäry ole vieläkään laantunut. Luin myös hänen elämänkertansa. Herralta ilmestyy pikapuoliin uusi levy, jollei ole jo ilmestynyt. Esikuuntelin sitä nyt.fi-sivustolta. Taattua kamaa!
Harva asia minua harmittaa jälkikäteen. Coheniin liittyy yksi vieläkin kismittävä asia (haluanko päästää siitä jo irti?). Cohen esiintyi Suomessa kesällä 2010. Olisin voinut mennä katsomaan, mutta en mennyt koska olin Jyväskylässä mökillä (tekosyy, olisin voinut käväistä). Yritin perustella, että on tärkeämpää olla perheen kanssa rauhassa mökillä. Ehkä olikin, mutta potutus oli kuitenkin suuri, kun parin päivän päästä luin lehdestä jymykehut konsertista. Tuosta opin, että jos jotain voimakkaasti haluaa, on syytä toimia tuon halun eteen. Muuten tulee turhauma ;o)
6 kommenttia:

On se. Cohen. Äijä.
Ei muuten oo pakko kommentoida. Tällainen kehuminen on ihan yhtä hyvä.
=)
No hyvä jos jälkijunassa tulevatkin kelpaa ;-)
Cohen iski minuun kaksi vuotta sitten pommin lailla. Eikä ruudinkäry ole vieläkään laantunut. Luin myös hänen elämänkertansa. Herralta ilmestyy pikapuoliin uusi levy, jollei ole jo ilmestynyt. Esikuuntelin sitä nyt.fi-sivustolta. Taattua kamaa!
Harva asia minua harmittaa jälkikäteen. Coheniin liittyy yksi vieläkin kismittävä asia (haluanko päästää siitä jo irti?). Cohen esiintyi Suomessa kesällä 2010. Olisin voinut mennä katsomaan, mutta en mennyt koska olin Jyväskylässä mökillä (tekosyy, olisin voinut käväistä). Yritin perustella, että on tärkeämpää olla perheen kanssa rauhassa mökillä. Ehkä olikin, mutta potutus oli kuitenkin suuri, kun parin päivän päästä luin lehdestä jymykehut konsertista. Tuosta opin, että jos jotain voimakkaasti haluaa, on syytä toimia tuon halun eteen. Muuten tulee turhauma ;o)
Hyviä pointteja, Ari! Itselläni on vähän samanlainen trauma Princen Globenin keikasta parikymmentä vuotta sitten ;)
Oletko muuten lukenut Cohenin Book of Longing'in? Suosittelen sitäkin.
En ole lukenut, kiitos vinkistä. Kaverillani on nuo Cohenin kirjat, joten kirjasto on tiedossa ;o)
Lähetä kommentti