Tubi or not tubi?

Mikä on seuraus lauseesta "ajattelu tapahtuu minulle"?

Jos joku ajattelee puolestani, niin enkö silloin ole jonkinlainen Platonin luolan seinällä heiluva varjo? Katoaako voima ja hallinta? Vai ovatko ne "korkeemmas kärees" ja jos niin kenen?

Nyt olet, Oiva, aika uskaliaalla alueella. Alat ihan tieten tahtoen kerjäämään huru-ukoksi julistamista. Asia on silti mielenkiintoinen.

Pidämme itsestään selvänä, että ajattelemme ja siksi olemme. Samaan aikaan sanotaan, että ihmisen mielessä käy päivän mittaan kymmeniä tuhansia ajatuksia ja melkein yhtäpaljon päätöksiä. Suurin osa päätöksistä tehdään niin reflekseinä, ettemme edes ehdi tiedostaa niitä. Oikeus itsenäiseen ajatteluun on kuitenkin jotain niin itsestään selvää, että sitä ei voi ajatellakaan kyseenalaistavansa tai edes ajattelevansa.

Mikä sitten on diagnoosi tämmöisestä ihmisestä?

Kesäillan hämyssä mies käveli kotiinsa verkkaisesti. Hän katseli polun ympäristöä: puita, myöhäisiä lintuja, jotka tirskuttivat puiden latvoissa, ruohoa ja muuta sellaista. Mitään hän ei ajatellut, mutta kevyt ja onnellinen olo hänellä oli.

-Väinö Linna

Miksi emme muista kyseisestä kirjasta näitä lauseita, vaan useimmiten vain sen yhden: "Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi"?

Ystävä sä lapsien...

Tenzin pisti aikamoiset ohjeet... syntyi jonkinmoinen assosiaatio Tao Te Chingin seuraavaan säkeeseen, ehkä siitä "Be gentle with the Earth" -ohjeesta:

Man patterns after Earth.
Earth patterns after Heaven.
Heaven patterns after Tao.
Tao patterns after Innate Freedom.

Myötäsyntyinen tai luontainen vapaus... mitähän se mahtaa olla, pienelle ihmiselle? Ehkä tie vapauteen käy maan, taivaan ja Taon kautta - siis itsensä, oman pienen egonsa unohtaen?

Mikä on elämäsi tärkein suhde? Millä suhteella on suurin vaikutus koko elämääsi, siihen kuinka onnellinen olet, mitä saavutat ja keiden kanssa?

Äiti? Isä? Puoliso? Omat lapset? Paras ystäväsi? Pomo? Joku guru jossain?

Tärkeitä suhteita, aivan varmasti.

Entä millainen on suhteesi nykyhetkeen? Pidätkö sitä kiusallisena välivaiheena matkalla kohti menestystä ja läpimurtoa, vielä suurempaa jotain-mitä-nyt-haluatkin? Vai onko nykyhetki vihollisesi? Jotain jota vastaan täytyy taistella, jotta selviytyisit - sinne tulevaisuuteen, jossa aiot olla onnellinen? Nythän et voi olla onnellinen, koska nykyhetki on vihollisesi.

Mitä tapahtuu, jos nykyhetkestä tulee paras ystäväsi?

Meistä tuntuu, että aika liikkuu janalla menneisyys-nyt-tulevaisuus. Mutta entäs jos aikaa ei ole ja onkin vain nykyhetki, jonka sisältö toki muuttuu?

Jotenkin tässä mielikuvassa - aika ei liiku, vaan nykyhetki saa muuttuvia muotoja tai sisältöjä - menee kiireeltä pahin kärki pois? Ei olekaan mitään toista hetkeä, jonne kannattaisi kiirehtiä, koska se on niin paljon parempi. Riittääkin, kun antautuu alati muotoaan muuttavalle nykyhetkelle.

Antautuminen ei ole muodissa oleva sana. Mutta luulen, että siitä juuri on kyse: nykyhetkeä eli sitä miten asiat ovat juuri nyt, ei saa vastustaa. Tämä asenne, niin vaikea kuin se onkin, avaa portit viisaalle toiminnalle ja sitä kautta muutokselle - niille seuraaville nykyhetken sisällöille.

Se mitä tulevaisuudeksi kutsutaan, muuttuu nykyhetkesi sisällöksi ennen kuin pääset siihen käsiksi - ja sen tulevan nykyhetken sisältö riippuu paljolti siitä, mitä NYT ajattelet ja teet. Tai jätät tekemättä, aika usein meillä on liikaa puuhaa, päässä ja sydämessä liian ahdasta minkään uuden tulla.

Nykyhetkessä siis elämäsi vietät, ja siksi sen kanssa pitäisi ystävystyä, ellei suorastaan siihen rakastua.

Käytännön harjoituksia nykyhetkeen tutustumiseksi:

Kun kävelet työpaikkasi käytävällä, tunnustele koko kehollasi, miltä tuntuu ottaa juuri tämä askel, juuri nyt. Kuuntele tarkkaavaisesti, kuinka kenkäsi narisevat. Huomaa, kuinka hienosti keuhkosi osaavat hengittää, sydämesi lyödä, jalkasi liikkua, ruoansulatuksesi toimia ja veresi kiertää - juuri nyt, kaikki tämä.

Kun istut junassa, katsele ikkunasta ja ihmettele, kuinka tämä avaruus on tässä, siellä killuu tällainen pallo, jonka pinnalla on tällaista elämää, ja kuinka ihminen on juuri tällainen ja kuinka se on saanut päähänsä rakentaa tällaisen junan, jolla se pääsee toisten ihmisten luo. Ihmettele, että istut juuri nyt tässä junassa ja ihmettelet juuri tätä asiaa.

Kun lapsellasi on sinulle asiaa, ihan mitä tahansa asiaa, ihmettele sitä, että tämä hämmästyttävä pieni ihminen on valinnut juuri sinut vanhemmakseen, ja juuri nyt haluaa puhua kanssasi. Kuuntele koko sielullasi, sinä itse puhut juuri nyt itsellesi, ikuisuus puhuu, nyt.

Kokeile, pystytkö lopettamaan minuutiksi verenkiertosi, tai ruoansulatuksesi, tai kytkemään immuunijärjestelmäsi päältä? Entä ajatteleminen, pystytkö olemaan ajattelematta? Jos et pysty mihinkään näistä, kysy itseltäsi: Miksi sanon "minä ajattelen", enkä "ajattelu tapahtuu minulle"? Enhän sano "kierrätän vertani", vaan "vereni kiertää". En luule olevani verenkiertoni, mutta taidan luulla olevani ajatukseni. Vietä yksi pieni nykyhetki sen oivalluksen vallassa, ettet olekaan ajatuksesi ja niiden herättämät tunteet, vaan tietoisuus niiden takana.

Keksi itse lisää harjoituksia, nykyhetkeen tulvii jatkuvasti uusia mahdollisuuksia rakastua läsnäolon ihmeeseen.

Ihmettely, koko keholla tapahtuva hämmästelemään pysähtyminen on portti johonkin uuteen. Sen sijaan ajattelu, pakonomainen asioiden vatvominen, menneisyyden heijastaminen huoleksi tulevaisuudesta ja nykyhetken hukkaaminen sen seurauksena... sen kanssa täytyy olla varovainen. Me ajattelemme liikaa, eksymme poukkoileviin ajatuksiimme.

Ajattelu on hyvä renki, mutta huono isäntä. Sinä olet isäntä, ja paras ystäväsi on NYT. Nauti ystäväsi seurasta.

Nöyrästi tätä kaikkea ihmettelevä Oiva - toisinaan ajatustensa herra, toisinaan taas täysin niiden vietävänä.

Kymmenen vinkkiä Tenziniltä

Jatketaan helmien hakua verkosta. Edelleen samalta pallolta löytyy Tenzin Gyatson. Tässä hänen top10 vinkkinsä hyvälle elämälle:

10. “Be gentle with the earth.”
9. “A loving atmosphere in your home is the foundation for your life.”
8. “Remember that not getting what you want is sometimes a wonderful stroke of luck.”
7. “Open your arms to change, but don’t let go of your values.”
6. “Share your knowledge. It is a way to achieve immortality.”
5. “Remember that silence is sometimes the best answer.”
4. “Spend some time alone every day.”
3. “When you realize you’ve made a mistake, take immediate steps to correct it.”
2. “When you lose, don’t lose the lesson.”
1. “Take into account that great love and great achievements involve great risk.”

Melko helppoja vinkkejä. Liian helppoja ollakseen oikeita viisauksia? Mutta helppohan on HYVÄ!

Rumsfeld ja Tolle, samalla planeetalla kanssamme

Viikonlopun aikana luettua, tällä planeetalla:

"There is only one perpetrator of evil on the planet: human unconsciousness. That realization is true forgiveness. With forgiveness, your victim identity dissolves, and your true power emerges - the power of Presence. Instead of blaming the darkness, you bring in the light." - Eckhart Tolle, A New Earth

Syli auttaa kun tasapaino järkkyy

Oiva koukutti oikein kunnolla.

"jos tasapaino järkkyy, putoammeko toistemme syliin?"

Kun lapsi kaipaa syliin, eikä aikuinen ole huomaavinaan, mitä tapahtuu? Huomiota herätetään pikkuhiljaa yhä kovemmin keinoin. Aloitetaan varovasti tönien ja korotetaan pikkuhiljaa ääntä ja efektejä, kunnes aikuinen ärtyy ja kohdistaa koko energiansa tenavan ruotuun laittamiseen.

Entäs kun mopo karkaa käsistä ja huudosta ei tule loppua? Veikkaan, että aika monella on tästä kokemusta. Kysytään googlelta: Miten lapsen raivokohtaus hoidetaan? ja MLL vastaa: "Tarvittaessa lasta pidetään paikoillaan tai rauhoitetaan sylissä..."

Näin lasten kanssa. Entä kun aikuista kiukuttaa? Kuka ottaa syliin aikuisen miehen, jolta homma on karannut käsistä? Kuka pysäyttää katastrofin, ennen kuin läheiset alaiset, koko työyhteisö ovat mustelmilla. Henkisesti tai fyysisesti.

En tiedä muista, mutta itselleni olen löytänyt muutaman toimivan jutun.
"Kun mieli on väsynyt, rasita ruumista." "Unen syliin..." "Metsän rauhaan..."

Ja lopuksi lainaus Juha Tapiolta:

"Niin kaikki ohikiitävää
Ikävä ja riemu joka hetken värähtää
Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet
ja jäljet häviää

Kuuman heinäkuun, yössä hehkuen
sanoit pakahtuu, mun sydän janoinen
pelätä ei saa, jos tahtoo milloinkaan
onnen saavuttaa.
Tyttö naapurin, silmin palavin, suuren maailmaan,
Käytkö vieläkin?
Kaikki aikanaan, kun turha riisutaan
Saitko rakastaa?"

Tasapainossa?

Hassua, että otit Usko puheeksi politiikan. Eilen aamulla silmiini osui artikkeli Slovenian presidentti Janez Drnovsekista otsikolla "Valtiomies lähti sisäisen tasapainon asialle" (Hesari 19.3.07). Presidentin mielestä ihmisen on löydettävä sisäinen tasapainonsa, jotta hän näkisi maailman tasapainottomuuden ja osaisi tehdä asialle jotain. "Ne, jotka johtavat maailmaa nykyään, eivät ole tasapainossa", toteaa kelpo valtiomies.

Mutta ei tästä näin helpolla päästä: meillä on itsemme näköiset johtajat. Demokratioissa olemme heidät itse sinne äänestäneet, diktatuureissa olemme jättäneet tilan demokratialle raivaamatta. Siis reilu peli - ja muutos on käsissämme, jos sellaista todella haluamme.

Mutta se tasapaino, miten sen löydämme?

Valtiomiehemme jatkaa: "Mielestäni tärkeää on myös se, että teen itse kotona kaikkea, siivoan ja silitän. Elämässä on hyvä olla tällaista tasapainoa, ettei ole suuntautunut vain joihinkin tärkeisiin ja älyllisiin asioihin. Näin ihminen pystyy lisäämään energiaansa ja olemaan rauhallinen ja tyytyväinen. Elämästä tulee hyvää ja kaikki sujuu tasaisesti, kun ei ole hermostunut ja stressaantunut. Silloin näkee selvästi, mikä on vialla maailmassa."

Tulee mieleen useampikin valtiomies, joka voisi välillä silittää itse paitansa ja jättää kohkaamisen vähemmälle.

Noista avaruuskuvista vielä... ne tuovat todellakin perspektiiviä, muttei sen tarvitse olla pakoa maapallon ja ihmisten arjesta. Muistan tyttäreni, silloin 3-vuotiaan, lausahduksen: "oikeastaan me ollaan avaruusolentoja kaikki". Tyttö katseli avaruudesta kertovaa dokumenttia ja siinä näytettiin maapallo killumassa keskellä avaraa avaruutta - syntyi oivallus pienessä mielessä, oivallus jonka me aikuiset olemme unohtaneet.

Se ilmakehän ohuus, se minua eniten maapallokuvissa mietityttää. Ja rajojen puuttuminen, ne eivät näy avaruudesta käsin.

Kuvassa Karjalan Kannas, Suomenlahden pohjukka, osa Laatokkaa ja Pietarin alue talvella 2003 kansainväliseltä ISS-asemalta nähtynä. En näe tässä kuvassa mitään rajaa, ja kuinka paljon siitä onkaan tapeltu ja kyyneliä vuodatettu.

Ja miksi yökuvissa on toisilla mantereilla niin paljon sähkölamppuja, ja toisilla niin vähän? Jos maapallo ei ole tasapainossa, voiko se keikahtaa nurin? Putoammeko silloin reunan yli, ihan niin kuin maapallon litteyden aikoihin pelättiin?

Vai putoammeko toistemme syliin?

Terveisin Oiva

Toisenlaisen olemisen kaipuu

Tommi Taberman kertoi vaalivalvojaisissa, että suomalaisilla on valtava toisenlaisen olemisen kaipuu. Hän viittasi ihmisyyden arvostuksen nostamisen tarpeeseen, ja kertoi olevansa menossa sillä teemalla kansanedustajaksi.

Mielestäni Oivan esittelemät avaruuskuvat viittaavat samaan suuntaan. Hubblen huikeat kuvat avaruuden ilmiöistä nostavat ajatukset ja tunnelmat jonnekin, mihin arkipolitiikka ei yllä. Sinänsä Tabermanin linjaus on mielenkiintoinen, sillä veikkaanpa että uskottavalle ammattilaiselle on hyväksytympää huokailla avaruuden ihmeellisyyttä, kuin kuin julistaa rakkauden parantavaa voimaa.

Epäröinnin kynnyksellä kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä.

-Tommi Taberman

Muuten olen sitä mieltä, että Pelko on rakkauden vastakohta ja vastuussa suuresta osasta maailman ongelmia. Jos siis haluat turvallisuutta, muista rakastaa.

Avaria ajatuksia?

Katselin taas avaruuskuvia, Nasan ( http://antwrp.gsfc.nasa.gov/apod/archivepix.html) ja Hubblen ( http://hubblesite.org/) sivuilla on aikamoisia maisemia, ja ajattelin tuota "oman kylän väkeä". Monenmoista kylää mahtuu maailmanraitille, tässä pari silmään tarttunutta kuvaa ja jostain mielen perukoilta niihin yhdistynyttä lainausta.

Jonkinlaista näkökulman vaihdosta tarvitaan, eiköhän se ole tullut jo selväksi. MIT on samassa aallossa, kuinkas muuten: kts "Center for Collective Intelligence, http://cci.mit.edu/

Hapuilemmeko pimeässä, vai joko näkyy valoa?

Terveisin Oiva

Oman kylän väkeä

Luin jostain, että näihin päiviin saakka ihmiskunta on pitänyt haasteenaan maailman valloittamista, sen haltuunottoa. Olemme nyt tulleet käännepisteeseen, jonka jälkeen on opittava sopeutumaan. Niukkoihin resursseihin, muuttuvaan ilmastoon, sivilisaatioiden nopeampaan nousuun ja laskuun...

McNeillien Verkottunut ihmiskunta- kirjaa lukiessani totesin, että paljon tuttua on vanhempienkin aikojen kuvauksissa. Resurssit ovat ehdottomasti olleet niukkoja ennenkin. Ihmisiä on ollut jo ennen jääkausiakin, puhumattakaan pienemmistä ilmastonmuutoksista. Kiinakin on vain ottamassa takaisin tilapäisesti karannutta johtavan sivilisaation asemaansa.

Suurimpana erona kaiken kaikkiaan taitaa olla vain se, että olemme tietoisempia koko planeetan tilanteesta kuin koskaan ennen. Yhteisötkin rakentuvat jo paikasta riippumattomiksi, puhutaan yhteisöllisestä webistäkin.

Kehittyvä globalisaatio (joka ei todellakaan ole mikään 2000-luvun ilmiö!) ja tiede tarjoavat mahdollisuuden laajentaa käsitystä "oman kylän väestä". Kun tähän yhdistetään Oivankin mainitsema lisääntyvä halu ja kyky kohdata ihmisiä paikallisesti; aidosti, toisia kunnioittavassa dialogissa, voi tässä kaikessa hässäkässä nähdä myös kasvavan mahdollisuuden parempaan.

Se tosin edellyttää meiltä jokaiselta jotain aivan poikkeuksellista. Tarvitsemme rohkeutta kyseenalaistaa niitä uskomuksia, jotka ovat vieraannuttaneet meidät kaikkein luonnollisimmista käyttäytymismalleista; luonnon ja yhteisön kunnioittamisesta.

Sattuman satoa

Vai istuivat alas ja puhuivat, tosta noin vain? Ja että hiljaisuus, ne sanojen välit, osoittautuivat parhaiksi?

Oletko koskaan mennyt kirjahyllylle - omalle tai kirjakaupan tai kirjaston - ja napannut sieltä satunnaisen kirjan ja avannut sen satunnaisesta kohdasta? Leikin usein tätä leikkiä, kummallisia asioita tulee teen, jos mieli on auki ja ilman ennakko-odotuksia.

Tässä yhden leikin tulokset:

”Kun kuulet sanan dialogi, ajattelet varmasti muiden ihmisten kanssa käytäviä keskusteluja. Dialogi alkaa kuitenkin itsestäsi. Itse asiassa kaikki suuret taidot alkavat aina yksilöstä riippumatta siitä, miten moneen ihmiseen ne aikanaan vaikuttavat. ”Lääkäri, paranna itsesi” –sanonta juontuu perinteestä, joka näki syvällisen yhteyden yksilön ja hänen ympäristönsä välillä. Sama pätee dialogiin. Jotta oppisi hyödyntämään dialogia, pitää ensin kysyä itseltään, miten hyvin osaa kuunnella itseään ja puhua itsensä kanssa.”
- William Isaacs, “Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito”

”From time to time, the tribe gathered in a circle. They just talked and talked and talked, apparently to no purpose. They made no decisions. There was no leader. And everybody could participate. There may have been wise men or wise women who were listened to a bit more – the older ones – but everybody could talk. The meeting went on, until it finally seemed to stop for no reason at all and the group dispersed. Yet after that, everybody seemed to know what to do, because they understood each other so well. Then they could get together in smaller groups and do something or decide things.”
- David Bohm, ”On dialogue”

“Regardless of what you say or do or what face you show to the world, your mental-emotional state cannot be concealed. Every human being emanates an energy field that corresponds to his or her inner state, and most people can sense it, although they may feel someone else’s energy emanation only subliminally. That is to say, they don’t know they sense it, yet it determines to a large extent how they feel about and react to that person. Some people are most clearly aware of it when they first meet someone, even before any words are exchanged. A little later, however, words take over the relationship and with words come the roles that most people play. Attention then moves to the realm of mind, and the ability to sense the other person’s energy field becomes diminished. Nevertheless, it is still felt on an unconscious level.”
- Eckhart Tolle, “A New Earth”

Jotain kummallista on tapahtumassa, jotain aivan uutta on nousemassa pintaan. On hienoa elää näin historiallisena aikana - vaikka kyllä tässä on vielä monta kärhämääkin edessä.

Terveisin Oiva

Kollektiivista kuuntelua

Katselin Travel Channelin dokumenttia seitsemän(!)henkisestä perheestä, joka on vuoden mittaisella maailmanympärysmatkalla. He tekevät samalla dokumenttia teemalla "tapaamme merkittäviä ihmisiä, ja opimme heiltä asioita, jotka jaamme ohjelmassa muillekin".

Tässä jaksossa perhe oli Yhdysvalloissa, Richmondissa. He tapasivat siellä ihmisiä, jotka työskentelevät parantaakseen orjuuden aiheuttamia arpia yhteisössä. Mielenkiintoinen oli heidän kuvauksensa Hope-yhdistyksestä, jossa orjien ja heidän hyödyntäjiensä jälkeläiset kohtasivat keskustelutilaisuuksissa.

Metodi oli melko yksinkertainen; istuttiin ringissä ja juteltiin asioista joita kulloinkin pidettiin tärkeinä tai ajankohtaisina. Keskustelun onnistumisen olennaisin tekijäkin valkeni.

"Välillä tuntuu niin hyvältä olla hiljaa ja kuunnella. Vaikka kukaan ei puhuisikaan." "Aluksi tuntui siltä, että kaikki aika on täytettävä puheella, mutta sitten opimme että hiljaisuus on hyväksi keskustelullemme."

Virtausta ja hallintaa. Luulen, että aina ei pysty ulkoapäin sanomaan, kumpi on niistä on käynnissä. Luulen että tämä on sitä kollektiivista tilannetajua, joka on aidon ymmärtämisen edellytys.

Siitä tulikin mieleeni:

"
I have a dream that one day this nation will rise up and live out the true meaning of its creed: "We hold these truths to be self-evident, that all men are created equal."

I have a dream that one day on the red hills of Georgia the sons of former slaves and the sons of former slave owners will be able to sit down together at the table of brotherhood.

I have a dream that one day even the state of Mississippi, a state sweltering with the heat of injustice, sweltering with the heat of oppression, will be transformed into an oasis of freedom and justice.

I have a dream that my four little children will one day live in a nation where they will not be judged by the color of their skin but by the content of their character.
I have a dream today.

I have a dream that one day down in Alabama, with its vicious racists, with its governor having his lips dripping with the words of interposition and nullification — one day right there in Alabama little black boys and black girls will be able to join hands with little white boys and white girls as sisters and brothers.
I have a dream today.
" Martin Luther King jr. (US civil rights leader)

Hallinta vs. virtaus

Usko on pohtinut pelkoa, ja sitten olemme siirtäneet luovuuden tapporeseptin sähköpostikeskustelusta blogiin.

Mistä me olemme päätyneet sanoihin pelko ja tappo?

Koko blogi lähti liikkeelle "yksinkertaisen työelämän" (tai oikeastaan yksinkertaisen elämän) kaipuusta. Tuntui kuin sinänsä simppeliä hommaa - minä palvelen sinua, sinä jotakuta toista... ketju jatkuu ja joku palvelee minua - ei ollenkaan muistettaisi, vaan kaikki huomio menee keskinäisiin valtapeleihin ja oman egon pystyssä pitämiseen?

Jos keskitymme toistemme palvelemiseen, on kaikilla hyvä olla - eikö olekin yksinkertaista. Jos keskitymme toistemme nokittamiseen ja arvojärjestyksen määrittelyyn, on kaikilla paha olla - ja elämä on monimutkaista.

Olemme myös puhuneet hallinnan ja virtauksen tasapainosta.

Kaikki puhuvat virtauksen (=luovuus, yksinkertainen ja luonnollinen asioiden sujuminen, vaivattomuus ja kilpailemattomuus) puolesta, mutta kun ympärilleen katsoo, arjen käyttäytyminen ilmaisee hallintaa ja pelkoa.

Molempia ei voi saada, otetaan mieluummin hallinta - näin ilmeisesti ajatellaan. Ja silloin ollaankin tuossa luovuuden tapporeseptissä. Ollaan muuten usein kotonakin - kuinka monessa perheessä oikeasti siedetään luovaa lasta, meinaan siitä luomisesta tulee usein meteliä ja sotkua?

Eräs tarina kertoo pojasta, joka oli innostunut kotivideoiden tekemisestä - erityisesti kauhutarinoiden. Erääseen pätkäänsä hän tarvitsi rekvisiitaksi verta ja pyysi äitiään tekemään ämpärillisen tomaattisosetta, heiteltäväksi keittiön seinille. Ja mitä äiti teki? Ämpärillisen tomaattisosetta, auttoi sen heittelemisessä keittiön seinille, auttoi filmin teossa, siivosi keittiön - ja nauroi päälle sekä kannusti poikaansa.

Pojan nimi on muuten Steven Spielberg.

Minusta tuntuu, että aika useat kyllä tajuavat tämän tapporeseptin ja tekevät silti juuri niin. Kyseessä on valinta: hallinta vs. virtaus. Mieluummin luovutaan virtauksesta (eli luovuudesta) kuin hallinnasta, kontrollista, väärin ymmärretystä vallantunteesta. Monet johtajat pelkäävät tilannetta, jossa kaikki työntekijät alkavat ajatella riippumattomasti ja luovasti - kuka työt tekee?

On pakko kysyä vastakysymys: kuka uudet työt ja markkinat luo?

Hallinta vs. luovuus ei tietenkään ole joko-tai, kaksi ääripäätä, vaan jatkumo. Jokaiselle tilanteelle on olemassa "sopiva" yhdistelmä hallintaa ja virtausta. Kyse on siitä, osataanko kollektiivisesti aistia tilanteita ja joustavasti sekä hallita että virrata.

Terveisin Oiva

Luovuuden tapporesepti

Olemme Oivan kanssa harjoittaneet systemaattista kehittämistyötä yritysmaailmassa, kutsumalla yhteiseen pöytään ihmisiä ja luomalla tilanteita, joissa ajatusten ja kokemusten jakaminen on mahdollisimman helppoa ja luontevaa. Kutsumme näitä tilaisuuksia forumeiksi. Oiva käynnisti alkuviikolla mielenkiintoisen sähköpostivyörytyksen oheisella lehtileikkeellä.

Muutaman kymmenen henkilön sähköpostilistalta kertyi kommenttivyöry, josta yksi oli tämmöinen.

"Repliikistä vähän kuultaa läpi julkisen puolen allergia työn tulosten mittaamiselle.
Mutta on tässä pointtikin:
Jos sinulle annetaan tavoitteet, niin pitää myös antaa valtuudet ja toimintavapautta niiden saavuttamiseen.
Ja kääntäen: jos sinulle annetaan valtaa, niin joudut alistumaan siihen, että aikaansaannoksiasi arvioidaan.
Vallaton vastuu uuvuttaa ihmisen, vastuuton valta yhteiskunnan."

Palautteen määrästä innostuneena ja sähköpostiviestimen tukkeutumisesta huolestuneina päätimme ehdottaa keskustelun siirtämistä tänne blogistaniin.

Mielenkiinnolla odotamme, mitä siitä seuraa ;-)

Pelkokerroin

Tunnustan, olen ollut pitkään poissa ja kaiken huipuksi käynyt vieraissa. Olen siis käyttänyt "verkkoelämälle varaamani aikaslotin" oman kirjoittamisen sijasta toisten kirjoituksiin uppoutuen.

Kolmessa viikossa minusta on tullut Kemppisen fani, samalla kun olen seurannut myötätunnolla Virtaskaa ja ihaillut Rakastuin runoon ja Elämää Utössä -kirjoittajien kovasti omasta arjestani poikkeavaa arkipäivää.

Samaan aikaan otin yöpöytälukemisekseni Linnan Täällä pohjantähden alla-trilogian jatkoksi Sotaromaanille.

Synteesi?

Ei lordi mikään uusi ilmiö ole. Kyllä siitä hahmosta ja koko tyylilajista löytyy jotain meille yhteistä ja ominaista. Kaurismäki ammentaa voimansa samasta lähteestä kuin koko muukin synkistelygenre, joka alkaa muotoutua hitaasti mutta varmasti suomalaisuuden tunnusmerkiksi ja voimavaraksikin. Meidän kulttuuripanoksemme globaalisaation vauhdittamalle kulttuurien markkinapaikalle on itsestään selvästi "voimaa vitutuksesta".

Rohkenin käyttämään näinkin vulgääriä ilmaisua luettuani arvostamani oikeusprofessorin kirjoitusta peloista ja pornomummoista.

Sitä edeltänyt Pelko -kirjoitus sai minut kyseenalaistamaan yhden oman teoriani, mikä on harvinainen ja siksi virkistävä ilmiö. Olen jo jonkin aikaa hyväksynyt käyttöteoriakseni yksiselitteisen käsityksen pelosta rakkauden vastakohtana tai sen puutteena. Seuraava Kemppisen lause sai minut miettimään mustavalkoisen yksinkertaistukseni uusiksi.

"Ja mietin, miksi lapsuudenkuvauksista on niin usein sensuroitu selittämättömän pelko, vaikka se on useimpien muistoissa kokemuksista päällimmäisenä."

Kyllä se oikeasti taitaa olla niin, että maailmasta löytyy edelleenkin paikkoja ja tilanteita, joista ei pelkästään yksinkertaistetuilla elämänohjeilla päästä kuivin jaloin yli.

Omaksumani filosofia, jonka mukaan ihminen valitsee itse oman suhtautumisensa ilmiöihin joita hän kohtaa, voi sinänsä pitää paikkansa, mutta ei se silti tarkoita sitä että maailma muuttuisi harmoniseksi paikaksi, josta onnistunut mielenhallinta ohjaa sujuvasti lävitse aina vain opettavampiin haasteisiin.

Oikeassa elämässä tapahtuu peruuttamattomia tragedioita, joista osasta voi ottaa oppia ja osasta yritetään vain toipua. Silti, tai ehkä juuri siksi, elämä on kaunis ja mielenkiintoinen kokemus.

Kun Sotaromaani retusoitiin Tuntemattomaksi sotilaaksi, poistaen siitä arkiset rosoisuudet ja roisi kielenkäyttö, saatiin lopputulokseksi eri tarina.

Esimerkki poistetusta osuudesta: "Vähitellen maailman paras metsätaistelija oppi olla möllöttämään. Hän kesti sillä keinoin asemasodan hivuttavan sielullisen kidutuksen, mutta siitä pidemmälle ei sekään auttanut. Vuonna neljäkymmentäneljä oli suomalainen sotilas alaston sielultaan. Ja kaikki se johtui tuosta "meidän poikamme" propagandasta, jonka tekijät luulivat, että senkaltainen klovninleperrys olisi riittävä lääke torjuttaessa kuolemanpelkoa ja uupumusta ihmissielusta."

Suoraa puhetta, joka tuntuu edelleenkin uskottavalta ja ajankohtaiselta. Firman tiimipäivät korpihotellissa eivät huijaa ketään, jos toiminnan suunta on hukassa ja oma työpaikka jatkuvasti katkolla riippumatta työtahdista tai sen tuloksista.

En tarkoita tällä sitä, etteikö virkistyspäivistä olisi mitään iloa, mutta vielä hyödyllisempää voisi olla rakentaa sellaista ilmapiiriä ja toimintakulttuuria, jossa uskaltaisi olla joskus huonollakin tuulella ja päräyttää vähemmän rakentavasti ajatuksensa toimitusjohtajan tavasta kohdella toisia. Sillä edellytyksellä että kykenee siihen selvinpäin.

Tämmöinenkin voisi olla mahdollista, jos olisi sellainen työpaikka jossa henkilöstö luottaisi omaan työmarkkina-arvoonsa eikä pelkäisi johtoaan ja johdolla olisi niin paljon voimia ja uskoa omaan osaamiseensa, että jaksaisi joskus ottaa vastaan toistenkin paineita.

Oltaisiin lähimmäisiä, ei alaisia eikä yläisiä.