Usko on vahvempi kuin Toivo, uskotko?

Success is as dangerous as failure.
Hope is as hollow as fear.

What does it mean that success is a dangerous as failure?
Whether you go up the ladder or down it,
you position is shaky.
When you stand with your two feet on the ground,
you will always keep your balance.

What does it mean that hope is as hollow as fear?
Hope and fear are both phantoms
that arise from thinking of the self.
When we don't see the self as self,
what do we have to fear?

See the world as your self.
Have faith in the way things are.
Love the world as your self;
then you can care for all things.

-Tao Te Ching-

Arpisille ystäville

Ne haavat ja arvet,
se vahvana olemisen pakko,
ovat tuoneet sinut tähän tilanteeseen,
jossa ymmärrät jotain enemmän.



Ymmärrät, että sinun on aika muuttua.



Ilman arpiasi et olisi tässä, et olisi valmis
ymmärtämään että elämä ei oikeasti ole muuta,
kuin kohdistamaton rakkaus, jolle tarvitsee vain avata ovi
ja se on luonasi.

Joskus muukalaisia tarvitaan...

Itse sai postauksellaan minut miettimään vakavia, vaikka onkin joulun ja rakkauden sanoman aika. Joulu on perheen ja läheisten ihmisten aikaa... ja kuitenkin niin usein joulun rauha muuttuu joksikin aivan muuksi. Suku ja läheiset kokoontuvat ja odotukset ovat korkealla, mutta eivät toteudu... rauha jää unelmaksi ja aito yhteys läheisiin haihtuu jonnekin.

Tällaiselle, vasta elämisen taidon oppimisen alussa olevalle, tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, miten ventovieraiden voi kanssa löytää yhteyden, jota ei saa aina aikaan kaikkein läheisimpienkään ihmisten kanssa.

Ehkä se on niin, että läheisten kanssa on joskus unohtaa olla läsnä, aidosti? Kun ne ovat aina tuossa, vähän niinkuin aamusuihku ja hampaiden harjaus. Ja sitten käy niin, että vaipuu uneen... ja pian ei osaa päästää irti niistä ajatuksista, tavoista ja uskomuksista joita on rakentanut "unessa" ollessaan...ei edes tunnista niitä, jotta tietäisi olevan jotain irti päästettävää.
Vieraampien kanssa on helpompi olla läsnä, ilman odotuksia, pettymyksiä ja pelkoja. Voi olla oma itsensä, sellaisena kuin on. Juuri nyt. Eikä sellaisena, kuin oli ollut viime kesänä, viime vuonna tai silloin kymmenen vuotta sitten kun valat vannottiin. 


Ja kuitenkin...


Sillä elämän polun oppimisvaihteella olisi hyvä oppia näkemään toinen sellaisena kuin hän on ja samalla hyväksyä ne kokemukset ja muistot, jotka ovat vaivanneet.
Hyväksymisestä olen kirjoittanut ennenkin...ja juuri jouluna se olisi ajankohtaista...juuri joulun sanoman vuoksi... jouluna on oikea hetki päästää irti vanhoista ajatuksista ja odotuksista. Hyväksyä armeliaisuus itseä ja toisia kohtaan. 
Joulun lapsihan oli omana aikanaan kuin muukalainen, joka toi uuden sanoman ja hyväksyi ihmisten vaillinaisuuden...tarjosi mahdollisuuden aloittaa alusta. Samalla katsoa sisimpäänsä ja löytää sieltä rakkaus.


Ja joulun sanomahan on ehdottoman rakkauden sanoma...


PS. Otsikko on lainattu Johanna Iivanaisen levyltä "Outoja maita".

The Gift of Insult

by Paulo Coelho

Near Tokyo lived a great Samurai warrior, now old, who decided to teach Zen Buddhism to young people. In spite of his age, the legend was that he could defeat any adversary.

One afternoon, a warrior – known for his complete lack of scruples – arrived there. He was famous for using techniques of provocation: he waited until his adversary made the first move and, being gifted with an enviable intelligence in order to repair any mistakes made, he counterattacked with fulminating speed.

The young and impatient warrior had never lost a fight. Hearing of the Samurai’s reputation, he had come to defeat him, and increase his fame.
All the students were against the idea, but the old man accepted the challenge.
All gathered on the town square, and the young man started insulting the old master. He threw a few rocks in his direction, spat in his face, shouted every insult under the sun – he even insulted his ancestors. For hours, he did everything to provoke him, but the old man remained impassive. At the end of the afternoon, by now feeling exhausted and humiliated, the impetuous warrior left.

Disappointed by the fact that the master had received so many insults and provocations, the students asked:
– How could you bear such indignity? Why didn’t you use your sword, even knowing you might lose the fight, instead of displaying your cowardice in front of us all?
– If someone comes to you with a gift, and you do not accept it, who does the gift belong to? – asked the Samurai.
– He who tried to deliver it – replied one of his disciples.
– The same goes for envy, anger and insults – said the master. – When they are not accepted, they continue to belong to the one who carried them.

Tänään lainaan...

Just before 




a dream is fulfilled, 




the Soul of the World 




decides to test everything




that was learned on the journey.





Paulo Coelho (The Alchemist)

Viisastelua

Sanoja on niin helppoa ripotella...


ne soljuvat väliin kuin itsestään ...
  ja silloin...
aina joskus...


tulee tunne, 
että ymmärtää ja hallitsee asian 
jota sanoillaan kuvaa.


Ja heti sen jälkeen huomaa, 
miten hallinnan tunne on illuusio...
aina, vailla poikkeusta...

ja ainoa mikä on totta, 
ovat hiljaiset hetket 
ajatusten, sanojen ja tekojen välissä...  
kun edellinen on jo mennyt 
ja seuraava ... 
hakee vielä muotoaan.

-Jukka-

Inspired by Marjo.

Vastahankaan?

Lupasin edellisessä kirjoituksessani turista lisää hyväksymisestä joskus myöhemmin. Se myöhemmin onkin jo nyt ;)

"Hyväksy se mikä on, elä tässä hetkessä ja rakasta ilman ehtoja."

Onnellisuuden resepti tiivistetyssä muodossa. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä?

Hyväksy se mikä on...
tarkoittaa, että en asetu lähtökohtaisesti mitään kokemaani vastaan. Vaikkapa tunnetilaa. Työkaveri varastaa loistavan ideani, esittelee sen omissa nimissään ja saa palkankorotuksen. Raivostuttaa, mutta koska olen fiksu ihminen, en ryntää paikalle ja tee asiasta kohtausta, vaan päätän etten unohda kärsimääni vääryyttä ja maksan taatusti takaisin samalla mitalla. Molemmille.
Mitä on tapahtunut, se on tapahtunut. Asian pyörittäminen mielessäni on oma päätökseni ja oma murheeni. Toisaalta raivostumisen tunteenkin voi hyväksyä. En ehkä tee sitä konttorilla, mutta jossain vaiheessa on hyvä hyväksyä kaikki tunteet, jotka kohtaan. Antaa tulla ja mennä. Tuolta se tuli ja tältä se tuntuu. Joko se meni?

elä tässä hetkessä...
Työpaikalla tapahtui ikävä asia joka sai minut hermostumaan, kokemaan menettämisen tunteen ja jonkinasteista ärtymystä tai vihaa asianosaisia kohtaan.
Onko se asia nyt tässä? Ei, olen kotona rakkaiden kanssa ja täällä on kaikki hyvin. Voinko tehdä sille jotain juuri nyt? En vaikka harmittaakin. Jos kohdistan kaiken huomioni tähän hetkeen ja kaikkeen hyvään mitä siinä on, ei harmitukselle jää tilaa. Oloni on erilainen, olen läsnä rakkaitteni kanssa ja he kokevat sen myös.

ja rakasta ilman ehtoja.
Taitaa olla vaikein osuus. Meidät on opetettu tekemään vaihtokauppoja. Ostamme vanhempiemme hymyjä ja positiivista huomiota tekemällä kivoja temppuja ja tuomalla kotiin hyviä todistuksia. Hellimme kumppania jotta saisimme vastarakkautta ja hellyyden osoituksia. Uskomme itseemme, jos läpäisemme sen oikean koulutuksen, saamme sen arvostetun työpaikan ja oikeankokoisen tilipussin.
Mutta entä jos rakkaus olisikin riippumatonta tekemisistä? Hyväksyisi itsensä ja tilanteen, vaikka ei olekaan unelmien ammatissa. Hyväksyminen ei silti estä tavoittelemasta unelmaa.
Hyväksyisi toiset ihmiset sellaisena, kuin he ovat. Hymyilisi ja halaisi lasta, vaikka englannin kokeesta tulikin viismiikka ja todistuksen kahdeksikko uhkaa romahtaa. Rakastaisi puolisoa, joka on syystä tai toisesta vetäytynyt omiin oloihinsa, eikä osoittanut rakkauttaan kuukausiin tai vuosiin?

Voiko näin tehdä?

Tietenkin voi.

Eikö se ole luovuttamista?

Ei vaan hyväksymistä, elämää ja rakkautta.

Koko meidän kulttuurimme ja yhteiskuntamme, talouselämästä puhumattakaan, on rakennettu itseensä tyytymättömyyden ja erilaisten asioiden tavoittelun varaan. Pitää olla tavoitteita, pitää olla unelmia, pitää saavuttaa ja saada enemmän. Loppumattomasti. Ja mihin se on meidät johtanut? Tyytymättömiä, turhautuneita, pettyneitä ihmisiä jotka lääkitsevät itseään milloin ostoksilla, milloin diapamilla. Luonnosta ja lastenkodeista en jaksa edes kirjoittaa.

Ei unelmissa ja tavoitteissa ole sinänsä mitään vikaa, mutta niiden ei tarvitsisi aiheuttaa ahdistusta ja tyytymättömyyttä.

Voisiko tämän ajatella toisin?

Voiko elämän elää toisin?

Kannattaisiko yrittää?

Rakastaa itseään ehdoitta, juuri nyt. Hyväksyä se mikä on ja nauttia siitä, mitä ehdottomasta rakkaudesta seuraa. Olla läsnä ja olla inhimillinen ihminen puutteineen kaikkineen.

Voisitko?

Hyväksyvää elämänjanoa

Olen aina ollut koukussa Pedro Almodovarin elokuvien tunnelmaan ja sielunmaisemaan.

Niiden tarinat kertovat yleensä ihmisistä, jotka normisuomalaisen näkökulmasta vaikuttavat elämän kolhimilta, usein lähes epätoivoisissa tilanteissa eläviltä.

Kuitenkin tarinoissa on lohdullinen vire ja kun lopputekstit viimein pyörivät on itsellä ollut poikkeuksetta luottavainen olo elämän kantavaan voimaan.

Kuuntelen Ismael Lõ'n Tajabonea ja luulen tajuavani mistä lohdullinen vire elokuvissa johtuu. Avoin ja aito uteliaisuus elämää kohtaan yhdistyy niissä ihmisen hyväksymiseen ja kunnioittamiseen sellaisena kuin hän on. Elämästä nauttiminen on hyväksytympää kuin meillä on tapana.

Hyvä on, myönnetään. Uteliaisuus ja hyväksyminen voivat viedä ihmisen "harhateille". Katso vaikka "Kaikki äidistäni" tai "Puhu hänelle". Mutta mikä on hyväksymisen, arvostamisen ja elämänjanon vaihtoehto? En halua toistaa niiden vastakohtia ääneen, koska se ei ole tarpeen.

Hyväksymisestä tekisi mieli turista enemmänkin. Mutta ehkä vähän myöhemmin. Tänään voisin oikaista aiheeseen näin; vaikka pidänkin asioiden jäsentämisestä ja kuvailusta, joskus tunnustan että asia on jo kuvattu tavalla, johon minulla ei ole lisättävää. Siksi pari lainausta:

"All you ever have is now, the one thing that is permanent in your life."

Ja edelleen:

"In the state of surrender (accepting what is), you see very clearly what needs to be done, and you take action, doing one thing at a time and focusing on one thing at a time. Learn from nature: See how everything gets accomplished and how the miracle of life unfolds without dissatisfaction or unhappiness."

Eckhart Tolle

Havahtumisia

Olin noin kahdenkymmenenviiden, kun viisas nuori nainen esitteli minulle Lokki Joonatanin. Olin hämmentynyt. Kuvitettu eläinsatu, mistä tuo ihminen oikein puhuu ja mitä se sillä ajaa takaa? Ajatus jostain näkyvää isommasta oli outo kun se esitettiin jotenkin itsestään selvänä ja kuitenkin selittämättömässä muodossa.

Kymmenisen vuotta myöhemmin ystäväni osti minulle joululahjaksi Anthony de Mellon Havahtumisen. Sain sen joululahjaksi ja avasin sen aattona lapin kelotuvassa. Olin juuri ärtynyt vaimolleni, kun hän ei mielestäni ymmärtänyt minua. Aloin tavata kirjaa, eikä se helpottanut ärtymystäni vähääkään. Kirosin ääneen ja heitin opuksen jo kertaalleen seinään. Hirveää sontaa!

Sittemmin olen lukenut Havahtumisen ainakin neljä kertaa ja ostanut sitä useita kappaleita lahjaksi ystävilleni. Olen lukenut sen jälkeen kymmeniä vastaavia todella hyviä ja havahduttavia kirjoja. Tässä yhteydessä kuuluu mainita myös Eckhart Tolle. Painokkaasti.

Mielestäni ja mieleltäni olen ollut havahtunut. Itse asiassa hyvin havahtunut. Ja silti, jokin on aina hiertänyt, vaikken ole osannut sitä nimetä.

Olen neljänkymmenen viiden ja kuuntelen bussissa työmatkalla Johanna Iivanaista.

”saat satuttaa mua
aina,
kun uneen vajoan”


Se on perustavan laatuinen lupaus jollekin meitä isommalle. Väläyksenä ymmärrän, että mielen havahtumisen lisäksi tarvitaan muutakin. Ajattelu ei riitä kuin alkuun.

Hymyilen, vedän henkeä ja päätän kohdata ihmisen, jota olen vältellyt kolmekymmentä vuotta. Eipä tiedä, vaikka saisin taas elämän kumppanikseni? ;-)

Miehiltä lainattua viisautta

Selailin pitkästä aikaa blogimaailmaa keskittyneellä mielellä. Havaitsin, että on todellakin tarpeen tehdä tilaa ihmisten kohtaamisille ja sille, että ihmiset yllättävät sinut. Minut ainakin yllätettiin paitsi blogimaailmassa, myös niissä palautteissa, joita sain eilisestä postauksestani. Kiitos kaikille kommentoijille. Ajattelen vastakin ääneen kanssanne.

Uittamon ukki viittasi kommentissaan nuorisoon, joka tulee muuttamaan maailmaa tiedostavalla otteellaan. Täysin subjektiivisesti ajatellen tunnistan kyllä toisenkin ryhmän, joka on muuttumassa ja joka tulee rakentamaan tästä maailmasta oikeasti parempaa paikkaa.

Esitän väitteen: Aika harvoin keski-ikäiseen mieheen on kohdistunut yhtä ristiriitaisia odotuksia ja paineita. Hyvin harvoin ovat keski-ikäiset, tavalliset miehet, ottaneet elämän objektiivisesta ymmärtämisestä itselleen elämäntehtävää, ja suhtautuneet samaan aikaan kriittisesti ja itseensä luottaen muutokseensa. On jo aikakin.

Tolkulliset aikuiset miehet osaavat laskea leikkiä habituksestaan, ottaa vinoiluja vastaan, tehdä päätöksiä perheen arjesta, tehdä kompromisseja mistä tahansa, käsitellä näitä asioita omien kokemustensa ja persoonansa kautta, samalla syvästi tuntien. Jopa äijäenergiaa osataan kohdistaa elämää ylläpitäviin ja kauneutta luoviin kohteisiin.

Viime yönä minut pysäytti "Ole se mies, joka sinä olet" by Olematon.

Miten sitten on arvostettava omaa miehisyyttään? Se on ensinnäkin löydettävä itse. Kukaan muu ei voi näyttää sinulle kuinka juuri sinun tulisi tuoda esiin omaa voimaasi, juuri siksi että se on sinun voimaasi. Sama pätee feminiinisyyteen. Maailma tarjoilee ääliö-machomiehen ja munattoman-nössömiehen, ja niiden välillä on sitten yrittävä tasapainoilla metroseksuaalina-homo-isänä. Kovistella, keikaroida, miellyttää ja olla hukassa.

On aika antaa tilaa miehuudelle, joka nousee tiedostavan miehen itsensä mielestä. En halua nähdä enää yhtään ohjelmaa televisiosta, jossa NN tai MM antaa asiantuntijalausuntoja trendikkäästä tai muuten vain ajankohtaisesta mieskuvasta.

Kaikilla ihmisillä, myös miehillä, on aika määritellä ihmisyys uudelleen ja tehdä siitä jotain, joka on aidosti kunnioitettavaa. On aika luopua opituista malleista ja omaksutuista rooleista. On aika ottaa kaamos vastaan ja tehdä siitä vahvuutemme.

Hidasta vauhtia, hiljennä elämää, tee tilaa uuden tulla.
Ole rohkea, kun saat juonesta kiinni.
Hyväksy se, mikä on.


Ja lopuksi sama zeniläisittäin sanottuna;-)

What is the difference
between your experience of existence
and that of a saint?

The saint knows
that the spiritual path
is a sublime chess game with God
and that the Beloved
has just made such a fantastic move
that the saint is now continually
tripping over joy
and bursting out in laughter
and saying, "I surrender!"

Whereas, my dear,
I am afraid you still think
you have a thousand serious moves.

- Hafiz (from I Heard God Laughing)

Epätarkkoja ajatuksia

Suuresti arvostamani kaima, Jukka Kemppinen, kirjoittaa blogissaan siitä miten merkittävät kirjat eivät ole yksiselitteisesti ymmärrettävissä; "saattoi olla kohtalaisen varma, etteivät kuulija tai kertoja ymmärtäneet tekstiä kirjoittajan tarkoittamalla tavalla."

Ajatus jäi pyörimään mieleeni.

Onko niin että silloin kun jotain todella tärkeää asiaa yrittää kuvata tarkasti ja konkreettisesti, osuukin kaikkein varmimmin harhaan? Olisiko niin, että mikään asia ei ole lopullisesti sitä, miltä se yksiselitteisesti juuri nyt tuntuu?

Kun luulemme tietävämme ja tuntevamme asian, mielikuva muuttuu harhaksi emmekä enää ymmärrä todellsuutta ympärillämme. Emme kunnioita asioita sellaisina kuin ne ovat vaan uskomme niihin sikäli, kun ne vahvistavat mielikuviamme ja niiden avulla luomaamme totuutta. Sitä totuutta, jonka hallinta tuntuu helpolta ja siksi turvalliselta.

Käytännössä se merkitsee, että...

On parempi avata silmät ja sydän, pitää ne auki ja kokea asiat avoimin mielin. Ikään kuin uutena joka kerta. Jokainen päivä ja tapahtuma, johon astumme on ainutkertainen. Kun avaan silmät aamulla, olen uusi ihminen joka kerta. Kun astun sisään työpaikalle, se on uusi joka kerta. Kun halaan lastani hänen lähtiessään kouluun aamulla, se on samalla kohtaaminen ja jäähyväiset. Illalla hän on eri ihminen ja minä olen eri ihminen.

Siksi kohtaamisemme ovat aina ainutkertaisia.

Joka kerta kun ihmiset kohtaavat on heillä avaimet uuteen maailmaan. Mitä siitä, jos viime neuvottelussa koin itseni häviäjäksi, koska sopimuskumppani tuntui rutistavan tarjouksestamme ilmat pihalle? Mitä siitä, että parturi ei eilen kertaakaan katsonut minua silmiin ja minusta tuntui, että hän ei ollut lainkaan kiinnostunut siitä, mitä teki. Annanko hänelle uuden mahdollisuuden? Ymmärränkö, että minä, hän ja maailma ovat tänään aivan erilaisia kuin viime kerralla?

Ajattelenko ja uskonko eläväni maailmassa, joka toistuu toistumistaan, jonka tapahtumat ovat ennalta määrättyjä tai jossa minulle aina käy näin? Vai hyväksynkö sen epävarmuuden, etten tiedä tuosta asiasta ja tästä ihmisestä oikeasti kaikkea ja että se saattaa yllättää minut? Hyväksynkö sen epävarmuuden, joka syntyy hallinnan illuusiosta irti päästämisestä? (Lue lause vielä kerran.)

Tiivistän uudelleen.

Kirja joka ei ole yksiselitteinen, kuvaa maailmaa paremmin kuin kirja, joka tukee illuusiota kaiken ymmärtämisestä ja selittämisestä.

Ihminen, joka luo väljyyttä ympärilleen ja ajatuksiinsa tekee samalla tilaa toisille ja sille, että kohtaamiset rakentavat myös yhteistä kokemusta ja asiaa.

Kun elää väljin ajatuksin ja kohdistaa kaiken huomion tähän hetkeen, elämä on sarja jatkuvasti muuntuvia yhteisiä kohtaamisia. Vailla vertailua ja tyytymättömyyttä, ilman odotuksia ja pettymyksiä.

Pelottaako vai innostaako ajatus sinua?

Oletko elämän kumppani?

Tänään opin miten elämä muuttuu peruuttamattomasti.

Muistan vanhan kliseen. "Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä." Vaikka todellisuudessa se tapahtuu joka päivä, niin tänään tunnen sen jokaisella solullani.

Tunne on voimaannuttava ja elämänmakuinen.

"Rakennat itse oman elämäsi." Totta. "Elämää ei voi elää yksin." Totta. "Ihminen on osa perheen ja läheisten kokonaisuutta, jonka erottamaton osa hän on." Totta.

Ja kuitenkin, kaikki alkaa siitä että otat vastuun elämästäsi ja rakennat sen omilla ehdoillasi ja omaan sisäiseen voimaasi tukien. Ilman sisäistä voimaa, omaa elämänjanoa ja -paloa olet kuin kananmunankuori tuulisella järven selällä.

Voit lukea loputtomiin elämänohjeita ja viisauksia, ajatella tietäväsi ja tuntevasi, mitä elämä oikein on ja miten se tulisi elää. Ja kuitenkin, elämä on sinua viisaampi. Se tietää jos petät itseäsi, etkä oikeasti ole etsinyt omaa sisintäsi ja totuutta siitä, miten saat kiinni siitä voimasta, joka elämää kantaa. Yhteys sisimpääsi on yhteys voimaan ja iloon, joka tekee sinusta ihmisen isolla I:llä.

Ilman sisäistä voimaasi voit olla hyvä työntekijä, hauska seuramies, hyvä ystävä, esimerkillinen isä ja parhaimmillaan vielä hyvä puolisokin.

Mutta jos et tunne sisintäsi ja iloitse sen tuomasta voimasta, voitko olla elämän kumppani?

Edes itsellesi?

Nimenvaihtoviikot

Minulla oli tänään tilaisuus saada lukuisia oivalluksia parin tunnin sisällä. Olin järjestämässä tilaisuutta, jossa keskusteltiin coachingista ja mentoroinnista työyhteisön kehittämiskeinoina.

Teemat olivat tuttuja ja olen niitä itsekin käyttänyt ja työstänyt. Tänään sain kuitenkin tuttuun juttuun uuden näkökulman ja multioivalluksen. Ajatuksensa oikeasti sisäistänyt kaveri kertoi yhteisöstä yksilön coachaajana. Näkökulmaan oli oikeasti saatu tuoreutta käsittelemällä ihmiskunnan ja yhteisöjen riittejä yksilön tukemisen keinoina. Eikä siinä vielä kaikki. Riitit voivat toimia ainutlaatuisuuden katalysaattoreina ja innovaatioiden kätilöinä….

Kuulinko voihkauksen ja kiroilua sinun ajatuksistasi?

Eikä tämä ollut edes tarkoitettu kyyniseksi vitsiksi. Puhuja, tuttavallisemmin J-P, kertoi tarinan siitä, miten joissain intiaaniyhteisöissä muinoin oli tämmöinen tapa, että jos kanssaintiaani tuli initiaatioikään tai hänestä muuten alkoi tuntua, että tämä juttu alkaa nyt riittää ja tarvitsen uutta potkua ynnä sisältöä elämään, hän valitsi itselleen pari uskottua miestä. (Toimii ehkä myös naisille, en tiedä;-)

Näiden kanssa hän sitten vaelsi pyhälle vuorelle, jonka juurelle kävellessään nämä "coachit" valmistelivat häntä tulossa olevaan tapahtumaan coachaavalla otteella. Hänen ajatuksiaan ohjattiin kysymykseen, joka häntä mietitytti ja häntä opastettiin nousemaan vuoren huipulle ja miettimään siellä kysymystään kunnes hän saisi vision. Häntä myös neuvottiin olemaan asialleen uskollinen ja tulemaan alas vasta, kun visio elikkäs näky on ilmaantunut.

Alas kavuttuaan hänen henkilökohtaiset avustajansa ottivat muutosta hakevan visioijan vastaan sovitun riitin mukaisesti, auttoivat häntä kuvaamaan visionsa ja tulkitsemaan sitä. Riitin kautta autettava sai ehkä uuden tehtävän, asenteen tai roolin yhteisössä. Hänet myös nimettiin uudestaan nimellä, joka kuvasi jollain tavalla visiota.

Tuntuiko tutulta?

Kuvaushan oli yritysten ikiaikainen tapa viettää johdon strategiapalavereita. Näinä aikoina vain vuorelle saatetaan ryhmiä tai organisaatioita ja visioiden syntyä kätilöidään konsulttien toimesta kymmenien fläppien ja powerpointtien ubiikissa pilvessä.
Homma ei useinkaan toimi, sillä yksilöitä ei uskalleta kannustaa ainutlaatuisuutensa löytämiseen eikä strategiatyöryhmillä oikeasti ole kanttia odottaa näkyä niin kauan kuin tarvetta olisi.

Haastavaa on myös se, että ainutlaatuisuuden löytäminen edellyttäisi uskallusta oikeasti päästää irti ihmisistä ja totutuista tavoista ja ottaa vastaan se muutos, joka seikkailusta on tullakseen. Hyväksyä mahdollisuus menettää ja löytää uutta. Haastekerroin kasvaa edelleen, kun visionsa uusintaneen yksilön tulisi luoda uusi suhde ryhmäänsä ja ryhmän uusintaa sisäiset uskomuksensa ja totutut tapansa siten että ainutlaatuisuus voisi tuottaa aidosti satoa.

Kuulen taas jonkun ajattelevan. ”Kyllähän tuo intiaanikylässä toimii, mutta ei tuohon organisaatioissa ole aikaa.” Ei niin. Meillä on kova kiire tehdä enemmän ja tehokkaammin sitä mitä viime vuonna päätimme silmät sidottuina veitsi kurkulla. Noin niin kuin kuvannollisesti sanottuna.

Mutta entäs jos se, mitä olemme tottuneet tekemään, ei enää kelpaakaan kellekään ja tehokkuus parhaimmillaankin tuottaa vain epäkuranttia tavaraa tavalla, joka syö energiamme ja resurssimme. Tehokkaasti.

Seuraa näky:
Mitäpäs jos tehokkuuden nimissä yhteisönä uskaltaisimme lähteä tukemaan yksilöitä oman visionsa näkemisessä ja toteuttamisessa. Samalla pitäisimme huolta siitä, että jokainen tekee työtään tavalla, joka tuottaa myös hänelle tyydytystä ja että yhteisön onnistuminen mitattaisiin yksilöiden onnistumisen kautta? Ja että vielä samaan aikaan nämä yksilöt tiedostaisivat oman vastuunsa yhteisön elinvoimaisuudesta ja onnistumisesta.

Minkä nimen sinä antaisit minulle?

Why Dont I Feel Better: The Truth About Positive Affirmations and Self Help Books ?

Why Dont I Feel Better: The Truth About Positive Affirmations and Self Help Books ?

Shared via AddThis

Katsatetaanhan autojakin...

Veli-Pekka Moisalo kysyy 24.3.2009 Kauppalehden Debatti -palstalla työhyvinvoinnin liiketoiminnallisten tekijöiden perään.
Olen ihmetellyt samaa asiaa, kuin hänkin. Keskustelu rajoittuu pitkälti käymään lävitse työhyvinvoinnin puutteen seurauksia, mutta sen syiden osalta puhutaan helposti vain stressistä, huonosta ilmapiiristä tai huonosta johtamisesta. Nämä ovat mielestäni asioita, jotka ovat seurausta toimintatavoista ja niiden taustalla olevista ihmisten uskomuksista. Toimintatavat ovat rakenteita, prosesseja, ohjeistuksia tai totuttuja tapoja, joista useinkaan ei olla tietoisia. Sama pätee henkilökohtaisiin uskomuksiin ja ihmiskuvaan.

Jos et ole tietoinen, et ymmärrä mitä tapahtuu ja kiinnität huomiosi ilmiöiden seurauksiin.

Käynnissä oleva maailmantalouden rakenteiden ja uskomusten myllerrys antaa oman lisänsä siihen pahoinvointiin jota työyhteisöissäkin koetaan. Tämä epävarmuus haittaa toimintatapojen uusiutumista sillä pahoissa paikoissa ihmisellä on taipumus hakea oppia menneisyydestä. Viime laman kokemukset saavatkin nyt hyvin palstatilaa mediassa. Lyhyellä aikavälillä tämä hidastaa uusiutumista, mutta kyseessä on vain hidaste.

Kauppalehden Optio teki syksyllä 2008 tutkimuksen työyhteisöjen hyvinvoinnista. Yhteenvedossa todettiin huonon johtamisen aiheuttavan merkittävää vaihtuvuutta, ja siten kustannuksia organisaatioille.

Tulos tukee yleistä keskustelua ja sille on helppo nyökytellä päätään. Olisi kuitenkin oikeus ja kohtuus edes pyrkiä tarkentamaan analyysiä.

Mikä tarkalleen ottaen on huonoa johtamista ja miten sen voi muuttaa?

Moisalo viittaa henkilöstön tietoisuuden ja osallistumisen merkitykseen kehittämisessä. Siihenkin on helppo yhtyä, mutta monessako yrityksessä ollaan tietoisia johtamisen osatekijöistä ja niiden tarkoituksenmukaisuudesta tai toimivuudesta?

Kuinka monella organisaatiolla on käytössään keinoja tunnistaa ilmapiiritutkimusten ja huonon johtamisen taustalla olevia asioita, joihin vaikuttamalla johtaminen muuttuu ja lopulta ilmapiiri paranee. Kulttuuriimme kuuluu, että tässä kohdassa on kerrattava, että ilmapiirin ohella tuottavuus ja innovatiivisuus kasvat myös. Luonnollisestikin.

Jos henkilöstö (mukaanlukien esimiehet) kokevat työnjaon ja omaan työhönsä kohdistuvat odotukset epäselviksi on tunnistettu selkeästi työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Ratkaisevan tärkeää on se, mitä tämän havainnon jälkeen tehdään.

Kun esimiehille annetaan tehtäväksi työnjaon tarkentaminen ja tavoitekeskusteluiden säntillinen hoitaminen, saadaan kyllä mitattavissa olevia tavoitteita, mutta vaikuttavuudesta ei ole varmuutta.

Ellei johtamisjärjestelmän kokonaisuutta ja sen osien keskinäisiä vaikutuksia tunneta, ei yksittäisten toimenpiteiden vaikuttavuutta voida taata. Tämä on yksi henkilöstöhallinnon ja johtamisen suurimmista ongelmista ja syy siihen, miksi liiketoiminta ei useinkaan usko HR:n hankkeiden hyödyllisyyteen, eikä HR siksi useinkaan pääse vaikuttamaan koko johtamisjärjestelmää koskeviin päätöksiin. Huonon yhteistyön tuloksena ei järjestelmä tue johtamista.

Kulkuneuvojen hallintalaitteiden toimivuuden seurantaan on olemassa lainsäädäntö ja vakiintuneet käytännöt. Samoin kuljettajien toimintakykyä seurataan vakiintuneilla käytännöillä. Nämä käytännöt toteutetaan säännöllisesti ja tinkimättä. Perusteena tällaiselle byrokratialle on ihmisten suojelu. Kulkuneuvo, jonka ohjattavuus pettää on ihmisille vaaratekijä. Tähän suhtaudutaan vakavasti ja vakuutusyhtiöt eivät korvaa vahinkoja, mikäli seurantaa ei ole tehty.

Yritysten liiketoiminnan epäonnistumisia ei voi estää. Ilmiö kuuluu talousjärjestelmäämme ja on osa uusiutumisen prosessia.

Johtamisen ohjattavuuteen ja johtamisen käytäntöihin voidaan vaikuttaa. Huono johtaminen on estettävissä. Ainakin pääsääntöisesti.

Terveydenhuollon ja vakuutusjärjestelmämme piirissä on törmätty vauhdilla kasvavaan ilmiöön. "Kolkyt ja risat" -johtajia on siirretty lepoon työkyvyttöminä huonon johtajuuden seurauksena. Näissä tapauksissa kyse on tosin itsensä johtamisesta.

Olisiko meneillään olevan myllerryksen yhteydessä mahdollista hakea myös uusia ratkaisuja? Johtamisen ja hyvinvoinnin teemoja on nostettu esiin ennennäkemättömässä mittakaavassa.

Ne ovat myös ratkaistavissa olevia asioita.

Riko minut että ehjäksi tulla saan...

Olen vaikuttunut suomalaisen lyriikan nykytilasta. Näinä muutoksen aikoina teksti saa paitsi inhimillisen, myös yhteiskunnallisen ulottuvuuden. Puhuvathan ihan täyspäiset ihmiset luovasta tuhosta ihmiskunnan pelastajana.

---------------------------

Riko minut

Riko minut riekaleiksi
särje salani siruiksi
pilko minut atomeiksi
murskaa muistoni muruiksi
tallaa tietoni tomuksi
runno raivoni romuksi
polje maahan mun mielettömyys
ja se pohjaton itsekkyys

Riko minut
että ehjäksi tulla saan
riko minut hellästi
mutta kokonaan
kisko pois kaikki tarpeeton
silloin helpompi olla mun on
riko rakkaudellasi minut

Puhko minut palasiksi
älä päästä mua perille
taio suusi sapeliksi
viillä valheeni verille
tao rautaasi yli yön
läpi levon ja läpi työn
iske ivani seinää päin
iske kolmasti peräkkäin

-Sinikka Svärd

Ja sama laulettuna.